Oikeusvaltio Suomi 2017

Tässä alla olevassa kaaviossa on tiukkaa asiaa; perustuslakia ja oikeusvaltio periaatteita käsitteleviin keskusteluihin. Lisäksi tässä tilannekuvakatsauksessa on mukana; aihetta katu- ja ruohonjuuritasolta avaavia, linkityksiä Suomi 2017 – blogin aiempiin artikkeleihin.

Kuka valvoo esittelijän ja vakuutusyhtiön toimien lakien mukaisuutta?

Tärkein kysymys aiheen isossa kuvassa lienee siis, että kenellä Suomessa on todellinen valta? Toiseksi tärkein se, että miten isoksi päättäjämme uskaltavat eron, virallisen todellisuuden ja todellisen todellisuuden välillä kasvaa?

Jossa yksi ilmentymä ovat kirjallisissa ja suljetuissa asiakaspalvelujärjestelmissä toimivat ja erittäin merkittävää julkista valtaa; valtaosin yksityisesti omistetuissa vakuutusalan yhtiöissä käyttävät vakuutuslääkärit sekä vakuutuslakimiehet.

Sitten eteenpäin. Paljon hyvääkin oli pääministeri Juha Sipilän/kesk. hallituksen paljon kohua herättäneissä; pakkolaki-, kilpailukyky- ja yhteiskuntasopimusasioissa.

Esimerkiksi ammattiliitot ja niiden keskusjärjestöt SAK/STTK/AKAVA sekä puolueista ainakin oppositiopuolueet ja jopa tuolloin oikeuskanslerina toiminut Jaakko Jonkka olivat huolissaan perustuslain velvoitteiden toteutumisesta. Ja tämä on tietysti hyvä asia pienten ihmisten kannalta tarkasteltuna, jos se tarkoittaa myös tosielämän tilanteita.

Entäpä sitten esimerkiksi työelämässä pysyvästi sairastuneiden ja vammautuneiden tilannekuva seuraavien lakipykälien toteutumisen suhteen? Miten nämä seuraavat lakien kohdat toteutuvat tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa (Tamla)? Entä vakuutusoikeudessa (Vako)?

Olisipa upeaa saada vakuutettujen/potilaiden kanssa kasvokkain keskustelemaan ja ilman aihepiiri- sekä aikarajoitteita, Tamlaa koskien sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antila ja Vakoa koskien oikeusministeriön ylijohtaja Kari Kiesiläinen, joiden alaisuudessa nuo kyseessä olevat, kirjallisesti ja suljetusti toimivat  erityistuomioistuimet ovat olleet jo vuosien ajan.

Samalla näiden seuraavien perustuslain (PL) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) kohtien toteutumista tosielämässä; on hyvä peilata myös esittelijävetoiseen sekä kirjallisesti ja suljetusti toimivaan; työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan (Telk).

1. Perustuslaki 6§, 21§, 22§ ja 88§
> Lähde lainauksille on Finlex

6 § Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

21 §
Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

22 §
Perusoikeuksien turvaaminen
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Perustuslaki 88§

88 §
Yksityisen laillinen saatava valtiolta
Jokaisella on oikeus talousarviosta riippumatta saada valtiolta se, mitä hänelle laillisesti kuuluu.

2. Euroopan ihmisoikeussopimus EIS 6 1§ ja EIS 13
> Lähde lainauksille on Finlex

6 artikla
Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin
1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

13 artikla
Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon
Jokaisella, jonka tässä yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.

Eikä tässä kaikki.

Joko Sinä tiedät, mitä kaikkea ”uudistetusta” tapaturma- ja ammattitautilaista jätettiin pois? Ja miksi ihmeessä?

Tässä seuraavassa olisi ollut vielä isomman kohun paikka kuin hallintarekisterissä ja entisen pääministeri sekä kokoomuksen puheenjohtaja Stubbin sanomisissa.

”Uudistettu” tapaturma- ja ammattitautilaki astui voimaan 1.1.2016.

Eikä tässä vielä kaikki.

Mitä mieltä; lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan lakien mukaisuudesta ja alussa olevan kaavion tiedoista ovat uusi oikeusministerimme Antti Häkkänen ja oikeuskanslerimme Tuomas Pöysti?

Heidän auttamisekseen linkitys tilannekuvakatsaukseen Oikeusvaltio Suomi 2016, jonka keskiössä on kirjallisesti ja suljetusti toimiva vakuutusoikeus.

Ulkoministeri Timo Soini/uv., eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ja ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sirpa Rautio ovat avainrooleissa, kun Suomen todellisen ihmisoikeustilanteen ja virallisen välistä eroa lähdetään avaamaan. Ihan oikeasti.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Tietoja Suomi 2017 verkosto

Suomi 2017 verkoston mottona 2020-luvulla: "Se mitä ei virallisesti tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa. Sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata." Toimimme avoimesti ilman keskusjohtoa. "Me yritämme"-hengessä. Suomessa ja ulkomailla asuen. Elämme tosielämässä kohtaamiemme valuvikojen korjaamisen suhteen, siinä realistisessa näkemyksessä, että kaatuihan se ikuisena pidetty Berliinin muurikin. Toivomme voivamme toimillamme auttaa siinä, ettei nuorempien sukupolvien höplästä vetäminen Suomessakaan enää jatku. Löydät meidät, niin halutessasi: 1. Suomi 2017 verkoston blogista. 2. Suomi 2017 verkoston Twitteristä. 3. Suomi 2017 verkoston Facebookista. 4. Suomi 2017 verkoston Instagramista.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, Euroopan ihmisoikeussopimus, Perustuslaki, Suomen ihmisoikeustilanne, vakuutuslääkäri, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.