Suomen todellinen hallintamuoto jatkanee voimissaan? Myös eduskuntavaalien 2015 jälkeen. Esimerkiksi lakisääteisten vakuutusten piirissä vallitsevaa ja hallitsevaa; härskiä konsensuskorporatismia ei taida kukaan ehdokas tai puolue uskalla uhmata? Ei edes ehdokkaana oleva tohtori Pentti Arajärvi ja hänen puolueensa sdp!
Eikä tuossa vielä ollut kaikki. Nyt tarvittaisiin vahvaa signaalia ja johtajuutta, vaikka kaikilta presidenteiltämme, että koskeeko tuo ”demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen” vaade myös suomalaisia? Ja millä aikaväleillä?
Seuraavaksi muodissa olevat kolme (3) kiteytystä. Koskien kansallista konsensuskorporatismiamme (= konsensus + korporatismi) sekä oikeusvaltio- ja demokratiatilaamme vuonna 2015.
1. PRESIDENTTI TARJA HALONEN HÄTKÄYTTI ULOSTULOLLAAN 10.2.2015
Presidentti Tarja Halonen katselee tuoreen Kuka hullu haluaa poliitikoksi? -kirjan (Teos, 2015) mukaan hieman huolestuneena nykyhallituksia. Tiimityö on valtion johtamisesta arvion mukaan kadonnut ja valta keskittynyt pääministerille sekä hallituspuolueiden puheenjohtajille.
Päätökset sanelee hallitusohjelma.
– Olen joskus sanonutkin, että kun ennen taivasteltiin Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmia, niin onhan tämä paljon viisaampaa, että meillä tehdään vain nelivuotissuunnitelmia, Halonen toteaa tänään sähköisenä julkaistussa kirjassa, jossa on haastateltu useita muitakin yhteiskunnallisia vaikuttajia Karri Miettisestä (räppäri Paleface) ex-pääministeri Matti Vanhaseen (kesk.).
Lähde: Uusi Suomi 10.2.2015
* * * *
Muuten. Miten mahtaa presidentti Halonen kommentoida tuota ohi hallitusohjelman tehtyä ja perustuslainkin vastaista kahden lääkärin loukku – lakipakettia? Entä hänen puolisonsa tohtori Arajärvi? Entä keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja aiempi keskustan pääministeri Matti Vanhanen?
Koko kuvan taustoistusta, jääkiekkotermeihin puettuna, esimerkiksi tästä.
Mikäli Suomessa viimein saavutetaan konsensus siitä, että yhteiskunnallisten asioiden perusta eli pelikirja on todellakin perustuslakimme, niin tässä tulevalle yhteiskunnallisten asioiden aurinkokuningattarelle tai aurinkokuninkaalle, vakuutusalaa koskevat analyysit ja kansallisen konsensuskorporatismin kauhujen kaukalossa tarvittavat peliotteet.
Suomi 2017 analysoinnilla ja aurinkokuninkaan suorasanaisia teesejä matkien ja valmiiseen taklausjärjestykseen järjestettyinä:
1. Backhand
2. Forehand
3. Boom boom boom
Vai pitäisikö Suomen antaa; tämä oikeusvaltion laillisuusperiaatteita romuttava koneisto antaa; viimeinkin ja kokonaan, Euroopan unionin korjattavaksi?
2. KANNATTAAKO MYÖS UUSI PÄÄMINISTERI KORPORATISMIN JATKAMISTA?
Tältä näyttää pääministeri Stubbin tietämys konsensuksen ja korporatismin välisestä erosta. Bluffia vai todellista tietämättömyyttä? Vai kokoomuksen näpeissä olevien isojen korporaatioiden, kuten finanssi- ja vakuutusalan konsernien suojelemista?
3. MYÖS KANSANEDUSTAJA BEN ZYSKOWICZ PELKÄÄ KORPORATISMI SANAA?
Tämä pitkäaiksen kansanedustajamme kirjoitus herätti mielenkiintoani, mutta jostain syystä Helsingin Sanomat ei laskenut siihen kirjoittamaani kommenttia läpi. Taas kerran.
Eli. Ei siis taida löytyä eduskuntapuolueista toimijaa, joka veisi edes; Suomen pahasti kesken olevat, oikeusvaltio- ja demokratiaprosessit maaliin asti?
Odotellessa ihmettä tapahtuvaksi suosittelen tämän ”Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin” – adressin allekirjoittamista, kommentteihin tutusmista ja koko paketin edelleen levittämistä. Kyseessähän on yksi kovan ja härskin konsensuskorporatismimme ilmentymistä tosielämässä.
Kiitoksin avustasi ja avoimin mielin kohti uusia kirjoituksia sekä todellisia parannuksia.
Sillä se mitä ei ole virallisen Suomen toimesta tunnusteta. Sitä ei ole olemassakaan. Se mitä ei ole olemassa. Sitä ei tarvitse korjata. Eikä korvata.
* * * *
– Artikkelin linkit toiminnassa, artikkelin julkaisun hetkellä.