Sotshin 2014 olympialaisten menestyksen ja juhlien jälkeen. Paljon mielenkiintoisia jälkimaininkeja käynnissä.
Yksi peruskysymyksistä on se, että onko vasemmistoliiton kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki hoveineen jättimyrskyn keskipisteessä? Eurovaalit 2014 ovat ovella ja myös eduskuntavaalit 2015 – kamppailut ovat täydellä teholla käynnissä.
Oheisesta kuvakoosteesta Sotshista käynnistyneiden asioiden läpikäymiseen lisää jutunjuurta. Väittäisinpä, että tarjolla on isommankin sopan ainekset.
Vaan, jos kansallisvaltiolla ei ole vasemmistoliiton nuorten puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä enää merkitystä, niin miksi vasemmistoliitonkin johto haluaa hengailla juuri kansallisvaltioihin perustuvien maajoukkueiden mukana? Kuten jääkiekko, koripallo ja jalkapallo.
Huhuu Leijonat, Susijengi ja Huuhkajat kannattajineen!
Eihän maajoukkueita kohta voi olla Euroopan unionissa olemassakaan, jos Euroopan Liittovaltio (EuLv) ja Suomen mukana olo siinä, nyt eurovaalien 2014 jälkeen viimeistellään?
Sen six-pack hallituksen toimesta, jossa siis vasemmistoliitto on mukana. Joka siis tuon Voima-lehden haastattelun mukaan vastustaa, ainakin sen nuorisojärjestön mukaan, piinkoviin taloudellisiin arvoihin perustuvan EU Liittovaltion muodostamista?
Myönnän avoimesti. En ole ollut enää pitkään aikaan kartalla, mitä, miten ja kenen asioita vasemmistoliitto puolueena ajaa?
Uutistietojen mukaan ministeri Arhinmäen Sotshin tapaamisissa pääpaino oli kansalaisjärjestöjen tapaamisessa? Tarvitaanko edes niitä, jos itsenäisen kansallisvaltion merkitys on vasemmistoliitolle kerran nolla?
Toivottavasti saamme tietää, minkä nimisiä ja mistä olevia kansalaisjärjestöjä ministeri Arhinmäkin; kansallisvaltion suomalla ministeristatuksella, Sothsissa oikein tapasi?
Vaan, onhan vasemmistoliitto kuitenkin erittäin vahvasti mukana Suomen todellisen, mutta perustuslain vastaisen hallintamuodon ja sen jakosysteemin ytimissä mukana. Nuorista vanhoihin. Työeläkevakuuttajat ry:n (Tela) toimistusjohtajasta alkaen.
Suomi 2017 artikkeleita aiheesta:
– Korporatismi –
– Vasemmistoliitto onkin oikeistoliitto –
– Avoimesti apparatsikkien ahneudesta –
* * * *
– Artikkelin linkit toiminnassa julkaisun hetkellä –
* * * *
p.s. Oma veikkauksen Suomen jääkiekon MM-pronssiottelun jälkijuhlista. Ministeri Arhinmäki jatkaa, ellei väitetystä ja ministerin tunnustamasta suomalaiskansallisesta nuupahduksesta avaudu, oikeaksi todennettujen inhorealististen kuvien aallokko, joka karkaa kansallisvaltio Suomen hallituksen käsistä tunneståndiksien (Ylen Kaj Kunnaksen lanseeraama termi Twitterissä) tsunamiksi.