Suomen vaalirahoituksen salaisuudet pysyvät vieläkin visusti piilossa. Euroopan velkojen verkosto jatkaa vellontaansa. Suomen todellinen ihmisoikeustilanne alkaa pikku hiljaa paljastua.
Suomen on kehuttu olevan aktiivisten kansalaisjärjestöjen hallinnoima maa. Ja juuri tämän erityispiirteen takia meidän kaikkien kansalaisten ääntä voidaan kuunnella, ennen kuin meitä koskevia päätöksiä tehdään.
Ihmettelin pitkään sitä, etteivät edes suurten ja miljoonien eurojen liikevaihtoa pyörittävien potilas- ja kansalaisjärjestöjen keskusliitot taistele ärhäkästi pysyvästi vammautuneiden tai sairastuneiden potilaiden ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen puolesta. Ammattiliitoista puhumattakaan.
Kunnes yhtenä päivänä kolahti.
Lainaus tulee Seppo Sarlundin ”Politiikan pöydän alta” – kirjasta, jossa nuori Paavo Väyrynen visioi vuoden 1969 loppupuolella (lainaus luvusta – Köyhän asialla):
– Katsokaa demareita. Ne ovat vallanneet kaikkien epäpoliittisten kansalaisjärjestöjen johtopaikat. Niillä ja ay-liikkeellä ne pelaavat. Keskustapuolueen on vallattava järjestöt, neuvoi nuori mies.
Olen yrittänyt kysyä puolueiden hallinnassa olevista epäpoliittisista kansalaisjärjestöistä. Uusin kysely jököttää avoimesti tätä kirjoitettaessa oikeusministeriön hallinnoimalla sivustolla, josta seuraavana kuvamuotoinen todiste. Jatkuuko maan tapa eli vakaan vaikenemisen kulttuuri tässäkin asiassa?
– Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudulle isomapana-
Vai jokohan tällä kertaa saan tuota kautta vastauksen?
Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä, että nk. epäpoliittiset kansalaisjärjestöt, jotka ovat kuitenkin puolueiden tiukassa hallinnassa; tulee esitellä avoimesti julkisuuteen. Ennen eduskuntavaaleja 2011.
Toimivathan sisäpiiriin hyväksytyt kansalaisjärjestöt hyvin isossa mittakaavassa erilaisten lakihankkeiden lausunnon antajina. Valtaosan meistä tietämättä yhtikäs mitään näiden ”epäpoliittisiksi” mainostettujen kansalaisjärjestöjen poliittisesta ytimestä.
Valtioneuvoston hankerekisteri (HARE) toimii osoitteessa: http://www.hare.vn.fi/
Päivitetty 28.9.2015 kello 14:36
Valtioneuvoston hankerekisterin (HARE) linkit eivät enää toimi.
– Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi terävämpänä –
+ + + +
Päivitys 11.5.2014
Vaan miltä näyttää keskustan oma avoimuus ja suhtautuminen nykyisiin valtarakenteisiin?
Keskusta – Mauri Pekkarinen kritisoi korporaatioiden hallitusta.
Erorahat – Mikael Pentikäinen (HS 28.5.2013 uutisoi oman päätoimittajansa vaihdoksesta)