Ryhmäteatterin Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmä puristelee isoksi kasvaneita työeläkejärjestelmän mätäpaiseita. Sanoisipa heti tähän alkuun, että erittäin onnistuneesti. Niin ylä- kuin alapään toimintatasojen osalta. Järjestelmän aatelisista apparatsikkeihin.
Näytelmän rahallinen ulottuvuus; ovat noin 140 miljardin euron suuruisiksi arvioidut eläkevarat. Yhteen niputettuna ja 500 euron seteleinä rahasumma riittäisi Helsinginkadun näyttämön pääovelta Jyväskylään asti. Varsinainen pätäkkä-pötkö siis!
Tästä alkuun > Kuvaa klikkaamalla Nelosen uutisten (20.9.2012) uutiseen – pituus 2:21
(linkki toiminnassa 8.11.2012)
Mitä aivonystyröitä sytkäyttävää syntyy, kun seuraavat tosielämässä toteutetut haastattelut:
* Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos
* Ministeri Christoffer Taxell
* Varman toimitusjohtaja Matti Vuoria
* Stm:n vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antila
leikataan mukaan näyttämön lavalle sijoitettuun jättikokoiseen TV-ruutuun?
Vastaus kuuluu, että Suomen todellisen hallintamuodon eli korporativismin ja sen vallankäyttäjät nimin sekä kuvin esittelevä Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmä, joka on koettavissa Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä 7.12.2012 asti. Kannattaa vaivautua katsomoon kauempaakin. Kuin läheltäkin.
SUOSI NELIKANTAA – KAIKEN KUVITELTAVISSA OLEVAN SE ANTAA
Kaavion muotoon puettuna Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmä pureutuu onnistuneesti tähän alla avautuvaan kokonaisuuteen, jota työeläkeyhtiöt ja niiden isosti omistavat vahinkovakuutusyhtiöt suvereenisti hallitsevat.
Stm:n ylijohtajana vuosina 1993-2009 toimineen Tarmo Pukkilan lausuma (HS 15.3.2011) siitä, että työeläke- ja vahinkovakuutusjärjestelmämme ovat perustuslain vastaiset vaiettiin aikanaan vakaasti.
Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi tarkempana.
Toivottavasti nopeita ja isojan parannuksia tapahtuu, kun Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmän nähneet ja vakuutusmatemaatikko Olli Pusan teatteriarvioinnin lukeneet tajuavat, miten isosta kansallisesta kusetuksesta onkaan kysymys?
SUTKI SISKOT NISKALENKKAAMASSA HYVÄ VELI – VERKOSTOT?
Iso taloudellinen valta, yhdistettynä erittäin merkittävän julkisen vallan käyttöön. Ilman mitään poliittista kuin rikosoikeudellista vastuuta lienee maailmankin mittakaavassa ennätys!? Maistuis varmaan sullekin?
Satiiri veljeskuntien Suomesta on mielestäni myös hyvä vilautus Sutki Sisko – verkoston noususta vähintään Hyvä Veli – verkoston rinnalle. Jolleipa jopa nännin taikka napakorun mitan edelle. Eikä siinä mitään. Tasa-arvon toteutumista tämäkin.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.), Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä (kesk.), stm:n vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antila, SAK:n Kaija Kallinen, STTK:n Leila Kostianen, Akavan Minna Helle, Finanssialan keskusliiton (FKL) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi (kok.) ja Työeläkevakuuttajien (TELA ry) toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes (vas.) muutamia mainitakseni.
SUURI JOURNALISTIPALKINTO 2012 – KATUJOURNALISMIN TAITAJILLE!
Ehdottaisin koko näytelmän tekijäryhmälle vuoden taikkapa kahden suurinta mahdollista tiedonvälityspalkintoa! Tai vuosikymmenen suurinta journalistipalkintoa.
Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmässä yhdistetään taidolla tutkivaa journalismia, datajournalismia sekä raakaan + hitaaseen istuma- ja kontaktityöhön perustuvaa tiedonhankintaa. Näin syntyy sielun sopukoita jytkäyttävää ja nytkäyttävää katujournalismia. Joka tässä näyttämökattauksessa kertoo osuvasti siitä todellisesta Suomesta, josta virallinen Suomi niin mielellään ja vakaasti vaikenee.
Mikäli Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmän aihepiiri tuntuu ensi alkuun vieraalta, niin ei syytä huoleen, sillä 2 euron hintainen käsiohjelma toimii erinomaisena käyttöohjeena dokumenttinäytelmän saloihin. Käsiohjelma itsessään on mielestäni jo yhden journalistipalkinnon arvoinen. Onko myös suomalaisen laatujournalismin keskus siirtynyt kaikessa hiljaisuudessa Helsingin Kallioon ja Helsinginkadulle?
NAPPIHANKINTA YLELLE – TEKSTIT LITTEROITUNA JA VIITOTTUINA
Ei uskoisi, mutta rooleissaan erinomaisesti viihtyvät ja kiihtyvät näyttelijät saavat tosielämänsä henkilövastineensa rokkaamaan. Riemuisasti ja kuitenkin uskottavasti.
Lämpimät kiitokset. Yläfemmat ja riverdance tennat: Noora Dadu, Jari Hanska, Santtu Karvonen, Martina Myllylä, Matti Onnismaa, Pihla Penttinen ja Robin Svartström. Huikeita suorituksia. Todellisessa näyttämötaiteiden triathlonissa.
Kerrankin näytelmä, jonka puoliaikaan mennessä en ollut nukahtanut kertaakaan ja näytelmän päättyminen jätti odottamaan jo jatkoa. Sananmukaisesti vesi kielellä ja avoimeksi kuumenneella mielellä.
Verovaroista kustannettavalle Ylelle on tässä näytelmässä oston ja taltioinnin sekä eetteriin ajon paikka. Pysyvästi Yle Areenalle?
Monikameratuotantona. Vimpan päälle toteutettuna. Niin äänen kuin kuvan suhteen.
Taustaa näytelmän kytkyistä tosielämään internetin hakukoneilta:
nelikantainen lainsäädäntömalli
harmaa hallinto
vakuutuslääkärijärjestelmä
TAKAISIN VALLANKAAPPAUS KÄYNTIIN
Itse osuin katsomoon, kun paikalla oli eduskunnan teatterikerhon jäseniä. Teki mieli mennä kysymään hippaetäisyydellä olleilta kansanedustajiltamme, että tehdäänkö jo ensin viikolla vallankaappaus? Takaisin vallankaappaus.
Tosin riski siitä, että hekään eivät ole vielä kartalla on ilmeinen. Toivottavasti vanhan polven korporatismin kansanedustajakonkarit opastavat nuorempiaan…
Mielenkiintoista on kuulla mahdollisimman pikaisesti, että pyrkivätkö perustussuomalaiset korporatismin ytimiin vai pois siitä?
Sillä eihän perustuslain vastainen ja sitten laillisuusvalvonnan ulottumattomissa sekä parlamentarismin ulkopuolinen hallintamuoto voi olla oikein. Asiahan paljastui virallisesti hallitusneuvottelujen yhteydessä 2011.
Tästä avoimesta Suomi 2017 – linkistä lisää. Hyvää asiassa on se, että perussuomalaisten vaalityömies Matti Putkonen (Metalliliitto/SAK) tuntee korporatismin kuviot läpikotoisin. Joten hänen kommenttejaan on hyvä saada julkisuuteen. Ensin alkuun omalle porukalle avautuen, vaikka joulukuun Perussuomalaiset – lehden kautta toimien.
Vihreiden hiljaisuutta kokonaisuuden suhteen myös ihmettelen suuresti?
KOVA KANSALLINEN KORPORATIVISMI LÄPIVALAISUUN
Nimittäin. Näytelmässä esiin nouseva termi korporativismi/korporatismi on Suomen todellinen hallintamuoto, mutta sen avaaminen on ollut iso tabu Suomessa. Vielä 1990-luvun alkupuolella Hesarikin sai/uskalsi/osasi kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä.
Poliitikkojen kadonnut valta – Erkki Pennanen
HS – Pääkirjoitus – 5.4.1993
“Tosiasiassa koko poliittinen järjestelmämme on vinoutunut sellaiseksi, että hallituksella ja eduskunnalla, poliitikoilla yleensä, on kovin vähän sananvaltaa talouspolitiikassa. Valta on luisunut virkamiehille ja eturyhmille.
…….
Sorsan haastajaksi ilmaantunut Martti Ahtisaari sen sijaan arvosteli ensimmäisessä vaalipuheessaan silmäänpistävästi korporatismia. Hän asetti sen vaihtoehdoksi kansanvallan ja politiikan, joka nojaa toimivaan parlamentarismiin.
On mielenkiintoista nähdä, miten Sorsa ottaa vastaan Ahtisaaren haasteen korporatismista. Sosiaalidemokraateille jos keille ay-liikkeen vallan ja valtaelkeiden kritiikki taitaa olla vähintäänkin kaksipiippuinen kysymys. Ahtisaari saattaa joutua vielä selittelemään, mitä hän itse asiassa tarkoitti.
Korporatismilla on saavutuksensa. Muuttuneissa oloissa poliitikkojen olisi kuitenkin korkea aika ryhtyä peräämään kadonnutta valtaansa ja puolustamaan sitä.”
VAALIRAHOITUKSEN AVOIMUUS JA PÄÄTTÄJIEN SIDONNAISUUDET
Ehkä syynä kansanedustajien munattomuuteen ja tissittömyyteen on tämä tosiasia:
Antti Blåfield HS 3.5.2007 MERKINTÖJÄ – kolumni:
”On syntynyt poliittinen eliitti, jonka siteet muuhun yhteiskuntaan ohentuvat.
Tämä itse itseään täydentävä joukko vain kasvaa, kun poliittisia elättejä tulee koko ajan lisää: puolueiden eduskuntaryhmiin ja ministereiden avustajiksi palkataan kasvava joukko nuoria kykyjä.
Tuntuu siltä, että jokainen hallitus kasvattaa tätä poliittista rälssiä; niin teki tämäkin hallitus.
– –
Poliittisen eliitin mahdollisuutta eristäytyä on lisännyt myös internet.
Netti, joka on yhdistänyt maailman yhdeksi suureksi puhekuplaksi, on myös mahdollistanut poliittiselle eliitille ajantasaisen viestinnän omasta eristäytyneestä tilasta käsin.
Kun poliittisen johtajan ennen piti rakentaa ja perustella linjaansa julkisissa tilaisuuksissa ihmisten edessä tai lehtien palstoilla kilpaillen tilasta muun tapahtuvan kanssa, hän voi nyt työhuoneensa rauhassa naputella sanomansa virtuaalikansalle.
Läsnä ja tavoittamattomissa samaan aikaan.”
Ja mistäpä ne monet; politiikan nuoret, mutta varmauudella vanhenevat kyvyt ovat löytäneet työpaikkansa vanhempana? Miten avoimin hakuprosessein? Siinäpä olisi tutkivalle kuin datajournalismille näytön paikkaa.
Kysymykseen: ”Haluatko miljonääriksi? Euromiljonääriksi?” myönteiseen vastauksen antamisen jälkeen, kuulunee lupaus… ”Kyllähän minä sitten näistä epäkohdista turpani tukin, ainiaaksi.”
Eikä tuossa olisi varmasti mitään, jos tämä kaikki koskisikin maailmanlaajuisesti kilpailtua alaa, jota ei kustanneta verovaroin tai vastaavin pakollisin maksuin. Kuten jäsenmaksut.
MEDIASENSUURISTA SUOMALAISEEN AVOIMUUTEEN
Mielenkiintoista onkin nyt nähdä ja päästä kokemaan se, että missä vaiheessa tiedotusvälineet saavat huomata ja kertoa Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmässä esille ponnahtaneen korporativismin pitkäkestoiset konnankoukut?
Jotenkin toimialaa tuntevana, niin uskon piilossa olevan paljon sellaisia asioita ja kytkentöjä, joista meistä täällä katu- ja ruohonjuuritasolla ei ole vielä hajuakaan.
Valtavan iso taloudellinen valta yhdistettynä siihen, ettei edes perustuslain velvotteita tarvitse noudattaa on tilanteena sairas. Oksettava. Varsinkin, kun huomaa näiden vallankahvassa olijoiden ilakoivan omissa tapaamisissaan ylivertaisuudellaan. Joten toivottavasti saamme kuulla lisää myös näiden todellisten vallanpitäjiemme todellisesta sielunelämästä.
POIMINTOJA EDUSKUNTA 2 -DOKUMENTTINÄYTELMÄN TIIMOILTA
Tästä linkistä näytelmän ohjaajan, käsikirjoittajan ja yhden helvetinmoisen taustatyön tehneen Susanne Kuparisen Cult24-lehden haastatteluun.
Toivoa sopii, ettei Eduskunta 2 – tyyppisten näytelmien jatkoa tulla estämään erilaisilla määrärahojen leikkausuhalla tai mediaboikoteilla.
* * * *
Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmässä esiintyy myös Eläketurvakeskus, joka on monen mielissä puolueeton viranomainen. ETK on kuitenkin työeläkealan yhtiöiden ja laitosten yhteenliittymä. Siksi on hyvä nostaa esiin myös heidän näkemystään näytelmästä.
Kulkeeko karavaani vaikka koirat haukkuvat?
– linkki toiminnassa 8.11.2012
Jaakko Kiander – Kirjoittaja on valtiot.tri ja Eläkeyhtiö Ilmarisen talousjohtaja.
Työeläkejärjestelmä on (vihdoin) päässyt näyttämötaiteen piiriin. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esittää tänä syksynä Eduskunta II –nimistä dokumenttinäytelmää, jonka aiheena ovat mm. työmarkkinajärjestöjen käymät neuvottelut eläkejärjestelmän kehittämisestä, laskuperustejaoston toiminta työeläkealan vakavaraisuusuudistuksessa ja korkeiden eläkepäättäjien väitetyt hyvä veli –verkostot.
Esitys on luonteeltaan farssin ja parodian välimaastossa, vaikka se perustuukin suurelta osin haastatteluihin ja eduskunnan pöytäkirjoihin. Sinänsä kuivasta aineistosta on satiirin keinoin saatu aikaan viihdyttävä esitys.
* * * *
Muuten. Jokohan Osku Pajamäen (sdp) nuoremman sukupolven näkökulmasta kirjoitettu kirja Ahne sukupolvi pääsee pikku hiljaa pois suomalaisen uutiseteisen pimennoista?
* * * *
Vakuutusmatematiikan saloja ja vakuutusalaa sisältä päin hyvin tuntevan Olli Pusan nettikirjaa Renkien kaappaus voi tässä yhteydessä myös suositella lämpimästi.
KORPISEN NISKALENKKI VEROPARATIISEISTA
Näytelmän pituushan on väliaikoineen yli kolme tuntia. Vaan on kaiken tuon istumisen arvoinen. Varsinkin, jos on kiinnostunut tietämään kaikesta siitä, miten ja keiden toimesta meitä kaikkia johdetaan. Myös harhaan.
Kun näyttämölle astelee Jari Hanskan erinomaisesti näyttelemä Korpinen, niin jokaisella on mahdollisuus päästä ottamaan suora kontakti veroparatiisien saloihin. Taikasauvaansa yhdistettynä taikasananaan ”naisen sukupuolielin” – sim – sala -bim!
Pääministeri Kataisen aikanaan mainostamaa niskalenkkiä markkinavoimista ei ole eurokriisin ratkaisuun tullut. Ei ole voinutkaan tulla.
Ote oli ensinnäkin täysin väärä. Toisekseen sellaista ongelmaa ja epäkohtaa ei voi koskaan ratkaista, ellei sen synnyn syitä ja yksityiskohtia tiedetä tarkasti. Ja vieläpä niin toteutettuna, että kaikilla osapuolilla on asioista sama käsitys. Ennen kuin ratkaisuun ryhdytään.
Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmän innoittamana muistutan vielä päättäjiämme modernista painiotteesta nimeltään ilma – jorma .
Toki vastustaja kannattaa ennen sen käyttöönottoa tuntea tarkasti. Todella tarkasti.