Kolmikanta. Korporatismi. Nelikanta. Finanssifasismi.

Kyseiset aiheet ovat pysyneet poissa eduskuntavaalien 2019 vaalikeskusteluista. Kuten myös koulujen käyttämistä oppikirjoista ja yliopistojen luentosalien aiheista. Se on surullista, sillä kyseessä ovat kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan ja sen valtakoneiston, ehken härskeimmät kehitysvaiheet. Tähän mennessä.

Avainkysymykset yhteen miljardien eurojen arvoiseen liiketoiminta-alueeseen ovat tässä seuraavassa mobiiliflaijerissa. Vielä kun; saataisiin niihin vastaukset.

Miksei suomalaisten todellinen ihmisoikeustilanne kiinnosta päättäjiä?

Jostain syystä myös suomalaisilta tiedotusvälineiltä ja ammattitaitoisilta toimittajilta; on jäänyt huomaamatta se, että miten ihmeessä samat henkilöt ja organisaatiot voivat olla käyttämässä tosiasiallista lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa?

Kovien väitteiden pohjaksi faktaa; yhden tapahtumaketjun juuritietoihin, kun tapaturma- ja ammattitautilakia alettiin vuonna 2006 niin sanotusti ”uudistamaan”. Faktapohjalta toimienhan on aina tukevampi ponnistaa. Tosin myös tässä asiassa; vastapuolena olevien faktat saattavat olla aivan toiset. Ne viralliset faktat.

Tiesitkö nelikanta – järjestelmästä jo tämän?

Ongelma ei ole varmasti se, että aiheen syvällisesti tuntevat henkilöt osallistuvat lainsäädännön valmisteluun. Erittäin suureksi ongelmaksi oikeusvaltioperiaatteiden toteutumisen kannalta; nelikanta – järjestelmä käy, kun samoja henkilöitä ja organisaatioita löytyy myös lainsäädäntöä valmistelleiden kokoonpanojen lisäksi kyseistä lainsäädäntöä toimeenpanevista ja tuomiovaltaa käyttävistä elimistä.

Edellä mainittuihin elimiin kohdistuvaa faktaa eli todellisuutta totuutta valaisevaa tietoa löydät, niin halutessasi mobiiliflaijerissa mainituista artikkeleista.

Aiheen isosta kuvasta saat lisätietoa näistä artikkeleista:

Näin rahasampo luodaan ja pidetään käynnissä
– Julkaistu helmikuu 12, 2019
https://suomi2017.wordpress.com/2019/02/12/nain-rahasampo-luodaan-ja-pidetaan-kaynnissa/

Huomenlahja helvetistä –
– Julkaistu helmikuu 23, 2016
https://suomi2017.wordpress.com/2016/02/23/huomenlahja-helvetista/

Korporatismi ”duunauksessa”
– Julkaistu lokakuu 22, 2015
https://suomi2017.wordpress.com/2015/10/22/korporatismi-duunauksessa/

Nelikanta Wahlroos
– Julkaistu huhtikuu 15, 2015
https://suomi2017.wordpress.com/2015/04/15/nelikanta-wahlroos/

Harmaa hallinto ja Suomen ihmisoikeustilanne 2011
– Julkaistu heinäkuu 17, 2011
https://suomi2017.wordpress.com/2011/07/17/harmaa-hallinto-ja-suomen-ihmisoikeustilanne-2011/

Eikä tuossa kaikki.

Edistystä olisi tietysti edes se, että jos saisimme kuulla perustelut, mikseivät lakisääteiset vakuutukset ja sosiaaliturva tunnu kuuluvan suomalaisen oikeusvaltioperiaatteiden piiriin?

Valtioneuvoston kanslian ”Sosiaaliturva 2030 – Perusturvan uudistaminen” hanke on käynnissä. Valtioneuvoston kanslian 25.2.2019 päivätty uutisen kertoo, että ”Sosiaaliturvan uudistamiselle sovittu yhteiset peruspilarit”.

Näin jättimäiseksi povatusta sosiaaliturvan ”uudistuksesta” kerrotaan Wikipediassa. Eikä taida olla mikään pikku hanke. Taas kerran. Toivottavasti aiheesta kuullaan tarkempaa tietoa, ennen virallista äänestyspäivää 14.huhtikuuta 2019.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Joten jääköhän taas kerran vakuutuslääkäri- ja vakuutusoikeusjärjestelmiin tarvittavat täysremontit; taas kerran aloittamatta ja siten tekemättä?

Vai käytetäänkö tuota jättimäistä sosiaaliturvan ”uudistamista” taas kerran verukkeena sille, että tarvittavat järjestelmäkorjaukset ovat jo sen käynnissä ollessa tarkassa ”tutkinnassa”.

Muuten. Jotain kolmikanta > korporatismi > nelikanta > finanssifasismi koneiston synnyttämästä pelkokertoimesta kertoo se, että jopa isosta kuvasta erittäin hyvin perillä olevat perussuomalaiset vaikenevat. Ainakin toistaiseksi. Toiveikas vaalihymiö. Josko puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskaltaisi ja saisi tehdä kaikkien avauksen aiheeseen.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, apparaatti, apparatismi, apparatsikki, ay-liike, Euroopan ihmisoikeussopimus, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, kansalaisjärjestöt, keskusliitot, korporatismi, korruptio, maan tapa, mediasensuuri, Perustuslaki, politiikka, potilasjärjestöt, Suomen ihmisoikeustilanne, talouselämä, vaalirahoitus, vakuutuslääkäri, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.