Maan tapa 3

Joko vihdoinkin saamme vaalirahoituksesta avointa, iloista ja kaikkien hyväksymää ja ymmärtämää toimintaa? Myös Suomessa. Esimerkiksi niin, että pitkän ja ansiokkaan uran politiikassa tehneiden vaalirahanjäljet saadaan julkisuuteen. Tässä kaksi kärkiehdokasta; viimeksi toimineen hallituksen puolueiden riveistä valittuina:

Mika Lintilä, keskusta
Paula Risikko, kokoomus

Tässä Maan tapa – artikkelissa kutiteltiin keskustapuolueen vaalirahoituksen lähihistoriaa. Ja tässä Maan tapa 2 – artikkelissa taas kokoomuksen. Joten nuo edellä nimetyt ehdokastasolle menevät vinkit; voivat avata mielenkiintoisen näkymän vaalirahanjäljen avoimuuteen, pitkän ja menestyksekkään poliittisen uran tehneiden valtapuolueiden henkilöiden kohdalla.

Joten. Toivottavasti tämä Ylen tuore tietopaketti vaalirahoituslainsäädännön nykytilasta saa maksimaalisen julkisuuden. Ennen eduskuntavaaleja 2019; on hyvä miettiä myös sitä, että mitä tapahtuisi 10 vuoden seurantajaksolla Suomessa, jos rikoslain uudistaminen sälytettäisiin alan ammattilaisten hoidettavaksi?

Pukit tässäkin kohtaa kaalimaiden vartijoina?

Oheisena poiminnat Ylen MOT – ohjelman mukaan; vaalirahalainsäädäntöön jääneistä porsaanrei`istä:
”grafiikka-animaatio:
Miten vaalituki piilotetaan – hyödynnä lain porsanreiät
1. porsaanreikä: Nimeä kampanja aktivoinniksi
2. porsaanreikä: Lahjoita vaalityötä
3. porsaanreikä: Pilko tuki usealle ehdokkaalle
4. porsaanreikä: lainaa rahat (vaikka kavereilta)
6. porsaanreikä: kierrätä tuki puolueen paikallisyhdistyksen kautta
7. porsaanreikä: siirrä raha säätiöön

Tukea lainana, työnä, pilkottuna tai yhdistyksen kautta – vaalirahoitoituslakia on lapsellisen helppo kiertää.

Kun valvojat saavat nähdä vain murto-osan tileistä eikä väärien tietojen antamisesta saa rangaistusta on selvää, että kukaan ei tiedä kuinka paljon porsaanreikiä näissä vaaleissa hyödynnetään.” Lähde: Vaalirahaa ja salarahaa: käsikirjoitus

Joten olisiko aika päivittää kohta 10 vuotta vanhaa vaalirahoituksen lainsäädäntöä? Niin, että lainsäädännön valmistelussa otetaan pohjapaperiksi kaikki edellä mainittu ja GRECO:n eli Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielimen Suomen vaalirahoitusta ja eri korruption lajeja koskevat huomiot vuosilta 2017 – 2000:

Finland – Finlande
GRECO Member since / Membre du GRECO depuis: 01.05.1999
https://www.coe.int/en/web/greco/evaluations/finland
Linkki luettu 28.3.2019

Vaalirahoituksessa sinällään ei ole mitään laitonta, kunhan vaalirahoituksen todellisuus saadaan kaikilta osin päivänvaloon. Pitkäkestoiseen sellaiseen.

Tässä tulee Ylen hyvä avaus, jolle saamme toivottavasti jatkoa:
”MOT selvitti piiloon jäävää vaalitukea: Etujärjestöiltä yli 100 000 euroa kolmen suurimman puolueen kärkipoliitikoille, osa ay-järjestöistä maksaa palkkaa vaalityöstä”
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/25/mot-selvitti-piiloon-jaavaa-vaalitukea-etujarjestoilta-yli-100-000-euroa-kolmen
Linkki luettu 28.3.2019

Vaalirahaa ja salarahaa
”Ministerien ja järjestöeliitin seminaarikaruselli pyörii ja ay-väen soppatykki porisee. Kansalainen ei vieläkään saa tarkkaa tietoa siitä, kuka tukee ketä ja miten. MOT penkoi vaalirahalain porsaanreikiä.”
https://areena.yle.fi/1-4530602
Linkki luettu 28.3.2019

Kesto: 27 min
Ensiesitys: ma 25.3.2019
Katsottavissa: toistaiseksi
Katsottavissa ulkomailla

Vaalirahaa ja salarahaa: käsikirjoitus
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/25/vaalirahaa-ja-salarahaa-kasikirjoitus
Linkki luettu 28.3.2019

Toivottavasti mahdollisimman moni aiheesta kiinnostunut ennättää tutustua tuohon Ylen tietopakettiin. Jonka jälkeen myös tämän erinomaisen kirjan sisältö avaa vaalirahoituksen saloja vauhdilla.

Poiminta tulee Keskustan valtakunta – kirjasta, joka ilmestyi tammikuun 2019 lopussa. Ensin alkulämmittelyä. Poiminta kirjan esipuheesta:

”Keskustan valtakunta on hetkittäin poleeminen teos Suomen suurimmasta puolueesta ja sen viime vuosista. Historiaa kirjassa sivutaan vain, kun se on perusteltua nykyhetken ymmärtämiseksi. Kirja on ennen kaikkea tutkivaa journalismia. Esitetyt tiedot perustuvat pääosin kirjallisiin lähteisiin, kuten kauppa-, yhdistys- ja säätiörekisterin tietoihin, sähköposteihin ja puolueen sisäisiin asiakirjoihin.

Kyse ei ole siis keskustan ydinjoukosta sivuraiteelle ajautuneiden katkerien vilttiketjulaisten kostosta tai poliittisten vastustajien pilkkakirveiden heittelystä.

– –

Veroparatiiseja keskusta pitää pahana, paitsi jos ne liittyvät jotenkin keskustaan

Kirja on totta, mutta ei koko totuus keskustasta. Suomessa on viisaita, hyväsydämisiä ja yhteistä etua ajavia keskustalaisia, jotka käyttävät valtaa vastuullisesti. Sitten ovat ne keskustalaiset, joista tämä kirja kertoo.

Brysselissä uutenavuotena 2019”
Lähde: ”Keskustan valtakunta” – kirjan esipuhe, Jyri Hänninen

Rohkea teko mafiamaisten kytkentäkaavioiden avaamiseksi.

Poiminnat Keskustan valtakunta – kirjan sivuilta 16 ja 17:

”Kesällä 2015 soittelin läpi useita vaalirahoitusta tuntevia lähteitä. Kysymykseni oli yksinkertainen: loppuiko vilunkipeli vaalirahakohuun? Reaktiot olivat yllättäviä ja hälyttäviä Moni lähde kertoi minulle, ettei meno ollut siistiytynyt millään tavoin. Pimeää rahaa oli alettu vain peittää paremmin, ja toisaalta käyttöön oli otettu vanhoja metkuja.

Eräs pitkään keskustan sisäpiirissä ollut henkilö kertoo: ”Ehdokas laittaa ilmoituksen lehteen tai tekee liitteen, joka jaetaan maakuntalehden välissä. No hyvä. Mutta lasku meneekin yrittäjälle A tai yritykselle B. Lehtitalot tietävät käytännön, mutta eivät tietenkään siihen puutu, koska he saavat ilmoitustuloja. Suomalaiseen vaalirahahistoriaan saataisiin monta uutta lukua, jos päästäisiin käsiksi lehtitalojen laskutustietoihin.”

Raha ja politiikka ovat kulkeneet aina käsi kädessä. Kunnon kampanja vaatii varoja – ja harvalla poliitikolla on niitä omasta takaa vaalista toiseen kaadettavaksi. Siksi rahaa on aina haalittu ulkopuolelta: yrityksiltä, rikkailta tukijoilta, ammattiyhdistysliikkeeltä.

Vaalirahakohun aikaisiin tulkintoihin liittyi kuitenkin myös osittainen näköharha. Kyse ei ollut niin ainutlaatuisesta tapahtumasta suomalaisessa politiikassa kuin median tekemistä jutuista olisi voinut päätellä.

– –

Vuoden 2.015 eduskuntavaalien alla tai niiden jälkeen ei kuitenkaan puhuttu poliittisesta rahasta. Aloin selvittää Helsingin Sanomissa sitä, millaista poliittista rahaa Suomessa on.

Käytännössä kaikilla puolueilla on lähipiiriinsä kuuluvat yhdistykset ja säätiöt. Puolueet omistavat yhtiöitä ja kiinteistöjä. Rahanlähteet vaihtelevat poliittisen aatesuunnan mukaan. Vasemmisto – SDP ja vasemmistoliitto – ovat tukeutuneet jo vuosikymmenten ajan ay-liikkeen rahoihin.
– –

Keräsin aineistoa useista kymmenistä yhdistyksistä, säätiöistä. ja yhtiöistä, jotka olivat puolueita lähellä. Huomasin, että osoitteeseen Mannerheimintie 30, Eduskunta, on rekisteröity useita kymmeniä yhdistyksiä. Tiedostokansioni kasvoi, siihen alkoi tulla alakansioita, alakansion alakansioita.

Tajusin lähestyväni asiaa väärin. Kakku olisi syötävä pala kerrallaan.

Päätin syystä, jota en muista, aloittaa keskustapuolueesta. Keskustapuolueessa päätin aloittaa Nuorisosäätiöstä. Syyn tähän muistan. Poliisi ja media olivat vasta penkoneet säätiön. Päättelin, että se olisi nopeasti tutkittu ja voisin siirtyä johonkin uutisarvoiseen. Ei Nuorisosäätiön johto voisi olla niin tyhmää, että se olisi kaiken tapahtuneen jälkeen alkanut tehdä uusia koiruuksia.

Kolme vuotta myöhemmin tutkin edelleen Nuorisosäätiötä ja keskustapuoluetta.”

Hyviä lukuhetkiä ajankuvaa hyvin avaavan kirjan parissa. Se mikä yllättää on se, että kaupalliset tiedotusvälineet eivät uskalla näköjään tarttua aiheeseen. Ainakaan ennen vaaleja, joten toivotaan, että Yle uskaltaa ja saa jatkaa vaalirahoitusaiheen parissa. Ennen ja jälkeen vaalien.

Rakenteellinen korruptio on haasteellinen aihe myös toimittajille, koska sen selvittämisessä joutuu astumaan isoille varpaille. Useampaan kertaan. Ja seuraukset omalle urakehitykselle saattavat olla samat kuin kansanedustajille.

”Aalto kokee kansanedustajien jäävän usein pelinappuloiksi.

Pelin politiikan kyseenalaistaminen vaatii rohkeutta ja vaarantaa helposti kansanedustajan oman urakehityksen.

– Kansanedustajat eivät voi lähteä vahvasti kyseenalaistamaan peliä, etenkään omaa joukkuettaan, koska heidän oma toimintansa on ehdollista sille.”
Lähde: Touko Aallon mielestä valta asuu eduskunnan yläpuolella – Iltalehti 15.3.2019 – Toimittaja Lauri Nurmi

Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä.

Tässä linkissä tilanteita ja tunnelmia; ennen ”uudistetun” vaalirahoituslain voimaanastumista.  Yli 10 vuotta sitten. Joten pelkkä muutos ei taida enää riittää, kun tässäkin kohtaa tarvitaan täysremonttia.

Vaalihymiö.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

 

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, ay-liike, korruptio, maan tapa, politiikka, talouselämä, vaalirahaskandaali, vaalirahoitus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.