Näin rahasampo luodaan ja pidetään käynnissä

Kyseessä on vakuutuksilla, etenkin lakisääteisillä vakuutuksilla, vaurastumisen lyhyt oppimäärä. Vuosilta 1997 – 2018.

Vaihe 1
Hoidetaan omien tulevien päätoimialojen laillisuusvalvonta mieleiseksi.

Tärkeintä on naisittaa ja miehittää avainpaikat omilla luottohenkilöillä.

Vaihe 2
Hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria täysimittaisesti.

Täyttyykö vakuutusalan rahasammossa fasistisen järjestelmän tunnusmerkit?

Tärkeintä on pystyä hallitsemaan ilman omien käsien likaantumista koko tuotantoketjua. Lainsäädäntövallasta alkaen. Toimeenpanovaltaa hyödyntäen. Tuomiovaltaa ohjaten.

Vaihe 3
Nautitaan työn hedelmistä täysimääräisesti ja niin sanotusti laillisesti.

Sen minkä korvauksista voi ”säästää”, sen itselleen päätyvissä osingoissa voittaa.

Nerokas, onnistunut ja tuottava järjestely osakkeenomistajille. Härski ja kafkamainen ainakin kaikille lakisääteisesti vakuutetuille, jos omalle kohdalle osuu pysyvä vammautuminen tai sairastuminen, joka aiheuttaa pitkäkestoisen tai pysyvän työkyvyttömyyden.

Vaihe 4
.. puf – paf. Tämähän taisi olla vain unta. Tosin varsin todentuntuista. Hymiö.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa, artikkelin julkaisun hetkellä –

Tietoja Suomi 2017 verkosto

Suomi 2017 verkoston mottona 2020-luvulla: "Se mitä ei virallisesti tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa. Sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata." Toimimme avoimesti ilman keskusjohtoa. "Me yritämme"-hengessä. Suomessa ja ulkomailla asuen. Elämme tosielämässä kohtaamiemme valuvikojen korjaamisen suhteen, siinä realistisessa näkemyksessä, että kaatuihan se ikuisena pidetty Berliinin muurikin. Toivomme voivamme toimillamme auttaa siinä, ettei nuorempien sukupolvien höplästä vetäminen Suomessakaan enää jatku. Löydät meidät, niin halutessasi: 1. Suomi 2017 verkoston blogista. 2. Suomi 2017 verkoston Twitteristä. 3. Suomi 2017 verkoston Facebookista. 4. Suomi 2017 verkoston Instagramista.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, apparaatti, apparatismi, apparatsikki, korporatismi, korruptio, maan tapa, mediasensuuri, talouselämä, vaalirahoitus, vakuutuslääkäri, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.