Jarpan blogista ja isosta kuvasta

Ensin alkuun vastauslinkki tähän Suomi 2017 verkoston väittämään:
”Yllättävintä ei ole pitkäaikaisten päättäjien ammattikierous, vaan rehelliseksi päättäjiksi luultujen hyytävä hiirenhiljaisuus.”

Ajallisesti yli 10 vuotta lienee riittävä tarkkailujakso?

Joten on hyvä käydä yhden rehelliseksi päättäjäksi luullun kehityskertomus. Äänekkyydestä hiirenhiljaisuuteen. Joka ei sanottavammin poikkea hänen edeltäjistään, koska yksittäistä ministeriä vastassa ovat todella isot ja vaikutusvaltaiset toimijat.

Tämä, alkujaan SSS (Sipilä – Stubb – Soini) hallituksen, sitten vähän aikaan kokoomuksen puoluekokouksen 2016 jälkeen SOS (Sipilä – Orpo – Soini) hallituksen ja nyt viimeisenä versiona perussuomalaisten puoluekokouksen 2017 jälkeen SOT (Sipilä – Orpo – Terho) hallituksen ministeri tuntee lempinimen Jarppa.

Jarppa eli Jari Lindström toimi ensin pääministeri Juha Sipilän hallituksessa vuosina 2015 – 2017 oikeus- ja työministerinä. Hän peilasi vuonna 2016 virallista todellisuutta Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun Vieraskynässä. Todellista todellisuutta taas kansanedustajana vuonna 2012. Molemmat oheisessa mobiiliflaijerissa.

Mikseivät perustuslaki ja oikeusvaltioperiaatteet vieläkään toteudu vakuutusoikeudessa?

Sitten eteenpäin.

Helkkarinmoisen työtaakan alle juksattuna, melkoisen koirakoulun käyneenä ja terveyden horjumisen jälkeen ministeri Lindström tajusi; itselleen ja perheelleen onneksi, keskittyä vain työministerin tehtävään. Jossa on tehnyt hallituksen kannalta katsottuna varmaan parhaansa. Toivottavasti hän ei ole unohtanut aiempia puheitaan ja toimiaan, jonka ansiosta hänelle ja silloiselle puolueelleen ropisi vuosien saatossa satoja tuhansia ääniä.

Ministeri Lindström on kirjoittanut Uusi Suomi Puheenvuorossa Jarpan blogia, jotka ovat olleet luettuja ja runsaasti kommentoituja, koska hän on myös ministerinä toimiessaan vastannut, mitä erilaisimpiin palautteisiin. Siitä hänelle isot rispektit.

Tämän bloggauksen aiheeseen liittyen nostan esiin nämä kolme hänen kirjoitustaan, jotka nostattivat vuosien saatossa satojen tuhansien suomalaisten toiveita siitä, että vihdoinkin vuosikymmenien ajan tiedossa oleviin epäkohtiin ja perustuslain vastaisuuksiin ollaan puuttumassa:

Ihmelääke – 1.5.2014
http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166969-ihmelaake
Oikeus ja vakuutusoikeus – 21.1.2014
http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158892-oikeus-ja-vakuutusoikeus
Vakuutusoikeuden ongelmista – 7.8.2012
http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113354-vakuutusoikeuden-ongelmista

> Linkit luettu 14.1.2019

Kyseisiin bloggauksiin ja hänen aikaisempiin toimiinsa vuosina 2012 – 2015 liittyen; moni äänestäjä tulee kysymään häneltä tilinpäätöstä, nimenomaan hänen oikeusministerikaudestaan 2015 – 2017 ja hänen näkökulmastaan kerrottuna.  Mikseivät hänen ajamansa korjausehdotukset edenneet?

Tässä mobiiliflaijerissa yksi selvitysyritys, johon yllättäen ja pyytämättä; työministeri Jari Lindström/sin. myös vastasi. Kaiken kiireen keskellä, josta hänelle lämpimät kiitokset.

Ja On Sovittu Että (OSE) – järjestelmää ymmärtävät tietävät, että jos meinaa pedata jatkopestejä politiikan ja etujärjestöjen hallitsemilla ison rahan pelikentillä, niin silloin pelataan niiden säännöillä, joilla todellinen valta on. Myös erilaisten vastausten sisällön suhteen. Eikä tämänkaltaisista vastauksista kannata suuttua. Näin perinteinen politiikka ja sen sisäpiiriläiset toimivat.

Entä miten kävi vihreiden oikeusministerin vakuutusoikeuden korjausyritysten 2007-2009?

Eikä tuossa kaikki.

Näin ministeri Lindströmin erityisavustaja Juha Halttunen liukui ja verkostui jo vuonna 2016 kohti rahakkaampia vaikuttajaviestinnän ja lobbarikoneiston rasvauspurkkeja.

”Sinisen ministerin avustaja loikkaa viestintätoimistoon”
”… Juha Halttunen siirtyy director- eli johtajanimikkeellä viestintätoimisto Bliciin.” Lähde: Uusi Suomi 28.12.2018

Eikä tuossa mitään.

Liksassa tuskin tulee pudotusta aiempaan verrattuna:

”Palkkalistan jaetulla kakkos- ja kolmostilalla ovat työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps) erityisavustaja Juha Halttunen, 37, sekä valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) erityisavustaja Joonas Turunen, 30, joiden palkaksi on määritelty korkeimman palkkaluokan ylittävä 7 329,20 euroa kuukaudessa.”
Lähde: ”IL selvitti ministerien erityisavustajien palkat” – Iltalehti 07.09.2015

Eikä tuossa vieläkään mitään.

Mielenkiintoista onkin seurata; mihin ja miten rahakkaaseen pestiin eduskunnan puhemies vuosina 2015 – 2018 Maria Lohela pääsee? Hänhän ei ole uutistietojen mukaan asettumassa enää sinisten ehdokkaaksi.

Viestintä – ja lobbaustoimistot ovat etujärjestöjen sekä terveysalan yritysten lisäksi paikkoja, joihin oikealla puoluetaustalla ja varsin nuorella iällä pääsee tekemään kunnon tiliä. Tosin silloin pitää muistaa se, että kenen maksamaa leipää syöt, niin sen omatuntoa kuuntelet ja aikataulujen mukaan elät.

Sininen Tulevaisuus eli siniset on liukunut osaksi Suomen nykyistä On Sovittu Että (OSE) – valtakoneistoa.

Isot rispektit ulkoministeri Timo Soinille/sin., jos hän asettuu vuoden 2019 vaaleissa ehdolle ja jaksaa lähteä kuuntelemaan aiemmin häntä uskollisesti äänestäneiden palautetta vaalitilaisuuksien tapahtumiin sekä vastaamaan kysymyksiin sinisten todellisesta syntyhistoriasta.

Eikä tuossa kaikki.

Suurinta valtaa Suomessa käyttävät tahot ja toimijat, joille ei ole edes vaaleissa äänioikeutta! Tämä mahdollistaa sen jatkumon, että puolueiden/ehdokkaiden vaaliohjelmat ja vaalilupaukset ovat vain äänestämään houkuttelevia tarjousämpäreitä.

Hallitusohjelman päättävät sitten ihan muut toimijat kuin äänestäjien valitsemat kansanedustajat. Ja varsinkin sen, mitä hallitusohjelmaan kirjatuista ajetaan tosimielellä ja mitä taas silmänlumeeksi. Ja myös ne asiat, mitä ei missään nimessä haluta hallitusohjelmaan kirjattaviksi.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Tässä kohtaa hallituksesta ”erilaisten arvojen ja arvopohjan” vuoksi ulosheitetyillä perussuomalaisilla on, taas kerran; yksi jokerikortti käytettävissään. Jokerikortin ymmärtää ainakin yksi miljoonaa äänestäjää. Se on satoina tuhansina ja suomalaisina ihmiskohtaloina erittäin koskettava aihe.

Etenkin tiukalle faktapohjalle jaettuna, tuo jokerikortti tulee aiheuttamaan vallankahvassa olleiden päättäjien keskuudessa paljon sytkäytyksiä. Pitkäkestoisesti, mutta ainakin toistaiseksi rauhanomaisin keinoin.

Onkin tärkeää muistaa tiedostaa, että erityisavustajat, pääministerit, ministerit ja kansanedustajat vaihtuvat. Johtavat virkamiehet ja lobbarit sekä päätoimittajat ja luottotoimittajat pysyvät.

Jolloin kasvavana riskinä on se, että mitä useampi tämän ison kuvan tajuaa, niin entistä useampi äänestäjä jättää äänestämättä, koska tajuaa, että oman äänen kantavuusvaikutus on nykysysteemissä häviävän pieni.

Tämä taas lisää paineita yhteiskuntarauhan säilyttämiselle.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, maan tapa, Perustuslaki, politiikka, populismi, populisti, vaalirahoitus, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Jarpan blogista ja isosta kuvasta

  1. Lari sanoo:

    Lähikuukaudet näyttävät sen, että onko kyseessä hallittu taktinen siirto, kohti uusia työhaasteita?

    ”Sinisten kansanedustaja ja eduskunnan entinen puhemies Maria Lohela siirtyy Liike Nytin eduskuntaryhmään.

    Lohela sanoi Liike Nytin tiedotustilaisuudessa, että hänen puoluevaihdoksensa keskeinen syy on sote-uudistus. Hän sanoi, ettei voi tukea ”hyvällä omallatunnolla” käsittelyssä olevaa uudistusta.

    ”Havahduin miettimään, että mitä me oikein olemme täällä tekemässä”, Lohela sanoi.

    Hän ei aio olla kuitenkaan ehdolla kevään eduskuntavaaleissa, mutta aikoo tukea Liike Nytiä muilla tavoin. HS kertoi aiemmin virheellisesti, että Lohela olisi myös ehdolla vaaleissa.”

    Lähde: HS 21.1.2019 – ”Sinisten kansanedustaja ja entinen puhemies Maria Lohela siirtyy Liike Nytiin – Ei lähde ehdolle, mutta vetää tukensa sote-uudistukselta”

    * *

    ”Mielenkiintoista onkin seurata; mihin ja miten rahakkaaseen pestiin eduskunnan puhemies vuosina 2015 – 2018 Maria Lohela pääsee? Hänhän ei ole uutistietojen mukaan asettumassa enää sinisten ehdokkaaksi.

    Viestintä – ja lobbaustoimistot ovat etujärjestöjen sekä terveysalan yritysten lisäksi paikkoja, joihin oikealla puoluetaustalla ja varsin nuorella iällä pääsee tekemään kunnon tiliä. Tosin silloin pitää muistaa se, että kenen maksamaa leipää syöt, niin sen omatuntoa kuuntelet ja aikataulujen mukaan elät.”

    Lähde: Suomi 2017 – blogi 14.1.2019 – ”Jarpan blogista ja isosta kuvasta”

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.