Presidentinvaalit 2018 ja gallupit

Yleltä pompsahti 5.1.2018 julkisuuteen ensimmäinen gallup, jossa valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen on mukana. Näitä galluppeja rupeaa tippumaan nyt yhä kiihtyvämpään tahtiin.

Tilannekuva tuon Ylen gallupin valossa näyttää totuusleikkuroitujen kannatuslukujen osalta selvältä. Toki kaikki on toisen kierroksen suhteen edelleen auki.

Kuka ehdokkaista saa päälle riittävän kiihdytysvaiheen?

 

Mikä ratkaisee vuoden 2018 presidentinvaalit?

1. Äänestysprosentti?
>>> Äänestysprosentin nousuun voivat kaikki meistä vaikuttaa. Niin mediassa kuin puolueissa. Mitä lähemmäksi 80 prosenttia päästään, niin sitä enemmän vaalien puheenaiheet kiinnostavat äänestäjiä. Tärkeää myös yhteiskuntarauhan kannalta.

2. Läpimurto lähihistorian tapahtumien esille saamisessa?
>>> a. Jää nähtäväksi, mikä painoarvo vaalien lopputuloksessa tulee olemaan Paavo Väyrysen avauksella Suomen euroon liittämiseen johtaneista tapahtumista?
>>> b. Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren esityksestä totuuskomission asettamisesta Suomen 1990-luvun pankkikriisin tapahtumien selvittämiseksi?
>>>
c. Uskaltaako ja saako joku ehdokkaista nostaa esiin viimeisimmän perustuslaki ”uudistuksen” todelliset vaikuttavuudet esiin?
>>> d. Entä joko median toimesta onnistuu valitsijayhdistyksen Sauli Niinistön oikeusministerikaudella alkaneiden ja Matti Vanhasen pääministerikauden aikana jatkuneiden; vakuutusalan ylivertaista asemaa entisestään vahvistaneiden toimien päivänvaloon saaminen?

3. Tapahtuuko Suomessa tai lähialueilla jotain ei- toivottua?
>>> Toivotaan yhdessä ja erikseen, että järkyttävistä ja surullisista Turun 18.8.2017 tapahtumista on viranomaisten taholla otettu isosti oppia. Toivottavasti terrori-iskun kohteeksi joutuneiden henkilöiden; kaikki korvausasiat on jo hoidettu, Suomen valtion toimesta viimeisen päälle sujuvasti.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Mielenkiintoisten ja rauhanomaisten lähiviikkojen toivossa; on mielenkiintoista seurata ainakin sitä, että miten hyvin ehdokkaat tuntevat, tunnustavat ja tulkitsevat kohta kahden eli lähihistoriamme tapahtumia sekä niiden merkitystä nuoremmille sukupolville.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Mainokset

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): EU, maan tapa, mediasensuuri, Perustuslaki, politiikka, Suomen ihmisoikeustilanne, talouselämä, vaalirahoitus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.