Presidentinvaalit 2018

Paavo Väyrysen ilmaantuminen presidenttivaalien ehdokkaaksi on iloinen yllätys. Virallista vahvistusta; oikeusministeriöltä, saataneen odotella vielä jonkin aikaa. Vaan se ei Väyrysen Paavon menoa haittaa. Toivotaan, että faktantarkastajat ovat valppaina ja kertovat meille äänestäjille, onko tämä ensimmäinen kovan luokan väite faktaa vai fiktiota?

Nyt Suomen EU-, euro- ja perustuslakihistoria kaikille suomalaisille tutuksi!

Faktantarkistajien heräämistä odotellessa Sinunkin kannattaa tutustua tuon kuvatekstin linkin kautta; kokoomukselaisen Jorma Jaakkolan kotisivuihin. Vaikka monesta siitä löytyvästä asiasta olisitkin eri mieltä. Ja olisihan se hienoa, jos saamme tietää tammikuun 2018 loppuun mennessä, mikä ero näissä Suomen lähihistoriaan liittyvissä asioissa vallitsee; virallisen todellisuuden ja todellisen todellisuuden välillä?

Eli onko siis tämä Paavo Väyrysen esittämä väite; faktaa vai fiktiota?
– Kun Sauli Niinistö toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana keväällä 1994, perustuslakivaliokunta totesi, että Suomen liittyminen Euroopan unioniin ei sido meitä vielä rahaliittoon, että siitä päätetään erikseen. Kolme vuotta myöhemmin Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen totesivat, että siitä päätettiinkin jo kolme vuotta sitten, ei tarvita kansanäänestystä. Tämä oli selvästi perustuslain vastainen menettely, olisi pitänyt olla kansanäänestys. Ja jos olisi, ei olisi menty euroon ja meillä olisi yhtä hyvä tilanne kuin Ruotsilla, Väyrynen maalaili IS:n tentissä.”
Lähde: Iltalehti 11.12.2017 verkkoversio ja 12.12.2017 printtiversio.

Tammikuun alkua ja Paavo Väyrysen ehdokkuuden vahvistumista odotellessa on hyvä muistella, minkälaisia aiheita vuoden 2012 presidentinvaaleissa oli esillä?

Tässä muutamia poimintoja Suomi 2017 – blogin tarjonnasta:

Presidentinvaalit 2012 – Tilanteita ja tunnelmia 1
Presidentinvaalit 2012 – Tilanteita ja tunnelmia 2
Presidentinvaalit 2012 – Tilanteita ja tunnelmia 3

Joten ei muuta kuin kasvavalla joukolla seuraamaan presidentinvaalien tv-tenttejä. Sekä osallistumaan joukolla kaikille avoimiin yleisötilaisuuksiin.

Sähkösanomatyyppisen viestintätavan läpilyönti lienee näiden vaalien mielenkiintoisin juttu. Mielenkiintoista onkin seurata, miten Väyrysen Paavo onnistuu kalibroimaan; esimerkiksi lähihistoriaamme valottavat ja villisti polveilevat väitteensä, pariin sanaan ja huomiota herättäviin kuviin tottuneelle nuoremmalle äänestäjäkunnalle?

Virkistäviä yllätyksiä tähän kohtaan saattaa olla tulossa; ainakin perussuomalaisten Laura Huhtasaaren ja vihreiden Pekka Haaviston suunnalta tarjoiltuina.

Heti alkuun on kuitenkin tärkeää kuulla kaikilta ehdokkailta kaksi asiaa:

1. Miltä arvopohjalta/arvoista hän tasavallan presidentin toimiin ponnistaa?
2. Mistä ehdokkaan vaalirahanjälkiä voi halutessaan tarkistaa?

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): Perustuslaki, politiikka, vaalirahoitus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.