#OnSovittuEttä #Suomi100oikeusvaltio

Tämän päivän jälkeen; Suomi 100 – juhlavuotta on jäljellä enää 30 päivää. Viimeisen vuosipuoliskon aikana on päättäjien toimesta sosiaalisessa mediassa levitetty tehokkaasti, toista otsikon hashtageista eli avainsanoista.

Jos tarkasteluun mukaan otetaan kirjallisesti ja suljetusti toimiva vakuutusoikeusjärjestelmä, niin pitäisikö tuon toisen avainsanoista kuulua #Suomi100kafkamafia?

Tässä seuraavassa pitkässä kaavioissa on esitetty työtapaturma- ja ammattitautiasioiden kirjallisesti ja suljetusti toimivan tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan (TAMLA) toimintatapa. TAMLA on pakollinen I asteen tuomioistuin, jos esimerkiksi oman työnantajan valitseman vahinkovakuutusyhtiön tekemästä ja työtapaturmaan tai ammattitautiin liittyvästä korvauspäätöksestä haluaa valittaa.

Entä löytyykö avainsanalle #Suomi100kafkamafia katetta tosielämästä?

Mielenkiintoista olisi nyt saada tietää, miksi toisen maailmansodan jälkeen tavoitteena ollut tie kansallisesta korporatismista länsimaiseen parlamentarismiin, vaihtuikin pysyväksi työmarkkinajärjestöjen sekä finanssi- ja vakuutusalan niskalenkittämään fasismiin?

Jolloin avoimesti silmiemme edessä, esimerkiksi lakisääteisten eli pakollisten vakuutusten ja sosiaaliturvan alueilla samat henkilöt ja organisaatiot käyttävät, ristiin tuoleja ja tehtäviä vaihtaen, niin lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa.

Kaksi tärkeintä avainkysymystä ovat: 1. Ketkä kaikki tämän kaiken ovat kaikessa hiljaisuudessa sallineet? 2. Mihin lakeihin ja/tai keskinäisiin sopimuksiin perustuen?

Entä mitä he sekä heidän edustamansa ekosysteemit ovat tästä suomalaisen finanssifasismin (FF) muodosta vuosikymmenten varrella hyötyneet? Siis sdp:n, kokoomuksen, kristillisten, rkp:n, vasemmistoliiton, vihreiden, ja keskustan ekosysteemien lisäksi?

Eikä tässä kaikki.

Jos Lakien synty – kirja on jo tullut luettua, niin tämä seuraava kirja loksauttelee On Sovittu Että (OSE) – järjestelmän isosta kuvasta puuttuvia palapelin osia mukavasti paikoilleen. Lämmin kiitos, tästä kirjasta vinkin antaneelle henkilölle.

”Kolmikannan kulisseissa” – Lasse Laatunen, Arto Nieminen, kustantaja Art House, 2017. Lasse Laatusen neljä vuosikymmentä Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) palveluksessa on nimien, tapahtumien ja anekdoottien osalta mielenkiintoista luettavaa. Ylen työmarkkinoihin erikoistunut politiikan toimittaja, Arto Nieminen on paketoinut asiat sujuvasti luettavissa olevaan muotoon.

Lasse Laatunen kirjan sivulla 8:
”Jos peukalonjälkeni näkyy muutamina vuosikymmeninä säädöskokoelmassa, se tyydyttää itseäni juristina.”
”Se joka maksaa, myös lopulta päättää.”

Arto Nieminen kirjan sivulla 9:
”Jotta ymmärtäisi työmarkkinoiden toimintaa, pitää ennen muuta tutustua ihmisiin.”
”Keskeinen sana on luottamus.”

Eikä tässä vielä ihan kaikki.

Jos tuntuu siltä, että korjauksia lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan tiedossa oleviin epäkohtiin ei millään saada. On hyvä muistaa, että murtuivathan ne ikuisina pidetyt Berliinin muuri ja Neuvostoliittokin. Sisältä päin. Yhdessä toimien. Tehokkain moska ja meisseli – yhdistelmä; Suomen ehken yhden paksuimman, sisäisen Berliinin muurin murtamiseen lienee tässä?

Oikein hyvää ja rauhallista Suomen jäljellä olevan 38 prosenttisen itsenäisyyden merkkipäivää 6.12.2017! Lukuvinkkinä edelliselle väittämälle: ”Kansallinen etu kärkeen EU:ta uudistettaessa” – Ministeri Raimo Sailas, HS 28.11.2017.

Ja toivottavasti saadaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja sovituksi yhdessä se, että edes oikeusministerin vaalirahoituksen tulee olla täysin avointa.

Eikä tässä kaikessa mitään, jos ajatellaan pienten mahdollisuuksia saada #Suomi100kafkamafia – järjestelmään muutoksia. Vastakkainhan tässä kaikessa ovat virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Ja nyt jännätään Suomi 100 – juhlavuoden loppuessa enää sitä, kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat eron niiden välillä kasvaa?

Vuoden 2010 syksyllä alkanut hidas ja isotöinen kirjoittamistyö, tässä pienimuotoisessa Suomi 2017 – blogissa; on tuonut mukanaan esiin tietoa yhden pienen ihmisen näkökulmasta, jota ei löydy yhteiskuntaopin oppikirjoista taikka kuule yliopistojen oikeustieteen luennoilla. Toivottavasti tätä tähän mennessä kertynyttä tietoa löytyy; joku päivä, edes niistä Suomen poliittisen historian kirjoista, joita myös niin sanotun virallisen todellisuuden edustajien hyväksymät ja kilpailuttamat kirjoittajat tapaavat kirjoittaa.

Tosin menon jatkuessa entisenlaisena; on hyvä muistaa tämä.

Se mitä ei tunnusteta, sitä ei ole virallisesti olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Taikka korvata.

Hymiö ja iso peukku x 2017. Vaikka monesta yhteiskunnallisesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

 

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, apparatsikki, ay-liike, EU, korporatismi, korruptio, maan tapa, mediasensuuri, Perustuslaki, politiikka, Suomen ihmisoikeustilanne, talouselämä, vaalirahoitus, vakuutuslääkäri, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.