Tietopyyntö eduskuntaan 2

Eduskunta on palannut joulun ja uuden vuoden tauoltaan töihin. Joten on hyvä aika paljastaa, minkälaiset vastaukset eduskunnasta tulivat tähän Tietopyyntö eduskuntaan – artikkeliin liittyvästä asiasta.

Aihehan on myös yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka otti ennen joulua 2016 kantaa siihen, että tämän(kin) hallituksen esitykset ovat olleet perustuslain vastaisia. Aiheesta uutisoivat joulukuussa, muun muassa Helsingin Sanomat ja Iltalehti useamman päivän ajan. Asianajajaliitto taas ilmaisi Helsingin Sanomissa (13.1.2017) olevansa huolestunut suomalaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta tosielämässä:  ”Kiire ajaa lakien valmistelussa ihmisoikeuksien ohi.”

Isojen rahavirtojen kannalta sosiaali- ja terveysministeriö on monien niin sanottujen hillotolppien mahdollistaja. Varsinkin lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan alueilla.

Kuinka suurta on rakenteellinen korruptio sosiaali- ja terveysministeriön ekosysteemissä?

Kuinka suurta on rakenteellinen korruptio sosiaali- ja terveysministeriön ekosysteemissä?

Tämä(kin) tehty tietopyyntö paljasti, että sosiaali- ja terveysministeriössä tarvittaisiin röörien rassausta enemmänkin. Kuvan operaatio oli käynnissä vuoden 2012 syksyllä.

Toivottavasti joku aiheesta kiinnostunut jaksaa vääntää ja kääntää sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston kanssa. Samalla on hyvä tiedostaa, minkälaiset ovat vakuutusalan ylimmän virkamiehen puolison Taisto Hujalan sidonnaisuudet. Ei mikään ihan alemman tason vakuutuslakimies.

Sitten Tietopyyntö eduskuntaan 2 – asiassa eteenpäin.

SISÄLLYSLUETTELO
Vastaus eduskunnasta 21.11.2016
Muistutus sähköposti eduskuntaan 12.12.2016
Vastaus eduskunnasta 19.12.2016

Ja tällaiset vastaukset lopulta eduskunnasta tulivat, tuohon 17.11.2016 tehtyyn tietopyyntöön. Kiteytettynä se ei osoittaa, että nuoremman sukupolven päättäjät ja virkamiehet eivät ole tästä(kään) lähihistoriamme asiasta tietoisia. Vanhemman sukupolven edustajat taas eivät välttämättä halua muistaa. Enää.

VASTAUS EDUSKUNNASTA 21.11.2016
> oli ohjautunut tuntemattomasta syystä roskaposteihin

Tämän vastausviestin löytyminen roskaposteista oli hyvä muistutus siitä, että kaikkea harmillista saattaa yhteiskunnallisessa viestinnässä tapahtua.

Talousvaliokunta – 11/21/16 klo 2:20ip.
Vastaanottaja Suomi 2017 ajatushautomo

viestinne tuli talousvaliokunnan kansliaan osoitteessa tav@eduskunta.fi. Talousvaliokunnan kanslian puolesta joudun valitettavasti toteamaan, että meistä nykyvirkamiehistä ei kukaan ole vielä 1993 tai 1997 ollut eduskunnan palveluksessa, emmekä osaa vastata kysymykseenne. Mahtaisivatkohan sosiaali- ja terveysministeriössä paremmin osata kertoa tuon viittauksen pohjasta, kyseessähän on heidän julkaisunsa?

Eduskunnassa syntyvät valtiopäiväasiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia ja löytyvät verkosta. Tässä varuiksi linkki valtiopäiväasiakirjoista kertovalle sivustolle, josta pääsee myös hakusivulle:

https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valtiopaivaasiat/Sivut/default.aspx.

Eduskunnan kirjaston tietopalvelu voisi mahdollisesti osata auttaa hakemisessa.

Ystävällisin terveisin
Merja Puska
osastosihteeri
Eduskunnan talousvaliokunta

Eduskunnan www-sivuilla on tehty jonkin sortin ”uudistus”. Sivujen käyttäminen tökkii. Ainakin näin vähillä atk-taidoilla varustetun henkilön näkökulmasta tarkasteltuna.

Harmillista on myös huomata se, että eduskunta on jatkanut vanhojen talteen otettujen linkkien katkaisemista. Hankaloittaa ja hidastaa paluuta tietoihin, jos ei ole ottanut asiakirjantunnuksi tarpeeksi tarkasti itselleen ylös.

MUISTUTUS SÄHKÖPOSTI EDUSKUNTAAN 12.12.2016
Koska yksikään avainvaliokuntien puheenjohtajista ei ollut vielä vastannut, niin tässä uusi yritys liikkeelle.

Suomi 2017 ajatushautomo – 12/12/16 klo 2:31ip.
Vastaanottaja tuula.haatainen @ eduskunta.fi hannakaisa.heikkinen @ eduskunta.fi kari.tolvanen @ eduskunta.fi eva.biaudet @ eduskunta.fi kaj.turunen @ eduskunta.fi harri.jaskari @ eduskunta.fi

Tervehdys Teille,
Muistutan kohteliaimmin ja varmistuksena oheisesta Teille osoitetusta tietopyynnöstä 17.11.2016. Varmistan samalla, että tietopyyntöni tulee Teille perille asti, koska lähetin alkuperäisen valiokuntienne sähköpostiosoitteisiin.

Ymmärrän myös, että nuoremmat Teistä eivät voi tietää suoraan näitä asioita. Eikä vanhemmat Teistä välttämättä enää muista niitä tapahtuneeksi, koska aikaa on jo kulunut ja välissä on paljon tapahtuneita asioita. Siksi tässä vielä pieni kertaus vuoden 1993 avainministereistä:

Vallassa vuosina 1991 – 1995 oli keskustan pääministeri Esko Ahon hallitus. Wikipedian mukaan avainministereitä olivat seuraavat keskustapuoluetta edustaneet henkilöt:

> Oikeusministeri Hannele Pokka erosi hallituksesta huhtikuussa 1994 siirtyessään Lapin läänin maaherraksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki.

> Sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski erosi hallituksesta huhtikuussa 1992 vastalauseena hänen ministeriönsä hallinnonalaan kohdistetuille säästötoimille ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Jorma Huuhtanen.

Odotan siis yhteistä vastaustanne tietopyyntööni; vuoden 2016 loppuun mennessä.

Mikäli Teillä ei ole asiasta tietoa, niin pyydän Teitä kertomaan kohteliaimmin, keneltä ja miten toimien saan asiasta pyytämäni tiedot käyttööni?

Ystävällisin terveisin ja hyvän joulun ajan toivotuksin

Suomi 2017 verkosto
> Blogi > Facebook > Twitter > Instagram
– Yhdessä yli puolue- ja aaterajojen

Valitettavasti myöskään sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Tuula Haatainen/sd. ei kerennyt vastaamaan. Hänen puolisonsa toimi sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen/sd. ministerikausilla hänen erityisavustajanaan. Ja heillä olisi pariskuntana paljon tietoa näistä asioista. Näin kansanedustaja Haataisen puolison urasta kerrotaan hänen nykyisen työnantajansa sivuilla:

Janne Metsämäki (synt. 1960) on toiminut TVR:n toimitusjohtajana tammikusta 2015 alkaen. Metsämäki siirtyy tehtävään SAK:n edunvalvontajohtajan paikalta, jossa hän toimi 2014–2015. Metsämäki toimi 2011–2013  työ- ja elinkeinoministeriössä valtiosihteerin tehtävissä. Metsämäki on toiminut aikaisemmin useissa eri rooleissa SAK:ssa sekä sosiaali- ja terveysministeriössä. Metsämäki on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti.” Lähde: TVR – Työttömyysvakuutusrahasto

Mielenkiintoista on saada jossain vaiheessa yhteiseen tietoon se, että jääkö myös hän työstään eläkkeelle euromiljonäärinä? Valtaosin verojen kaltaisilla kustannettujen työnantajien palveluksesta.

Hänen tämän hetkinen työnsä liittyy; mitä tiukimmin aiheeseen ”Sairas ja työkyvytön työvoimatoimistossa.” Linkki johtaa tätäkin aihetta käsittelevään kirjoitukseen Oikeusturvan ajankuva – blogissa.

VASTAUS EDUSKUNNASTA 19.12.2016
Sitten tietopyynnöstä viimeiseksi jääneeseen vastaukseen.

Lakivaliokunta – 12/19/16 klo 9:42ap.
Vastaanottaja Suomi 2017 ajatushautomo
KOPIO Talousvaliokunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Kiitoksia viestistänne. Viittaatte viestissänne sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistiossa (1997:25) olevaan lausumaan ja tiedustelette kirjauksen taustalla olevaa informaatiota.

Pyydämme teitä olemaan tietopyyntönne osalta yhteydessä työryhmämuistion laatineeseen sosiaali- ja terveysministeriöön.

Ystävällisin terveisin,
Eila Mäkipää
Valiokuntaneuvos

Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Teija Miller
Valiokuntaneuvos
Talousvaliokunta

Mikko Monto
Valiokuntaneuvos
Lakivaliokunta

Eihän tuossa mitään. Vuonna 1993 eduskunta päätti. Yhteiskunnallisesti erittäin merkittävästä asiasta. Mutta nähtävästi sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston sekä vakuutusalan käskyttämänä. Todennäköisesti jäljellä olevat asiakirjat on arkistoitu ”tarkistettuina” versioina.

Ei vaivuta kuitenkaan täydelliseen synkkyyteen. Toivottavasti jonain päivänä tässä Suomi 2017 – artikkelisarjassa kysytty tietopala vuodelta 1993 on kaikkien käytettävissä. Ja se saadaan asetettua aikajanalle yhdessä vuoden 1995 tapahtumien kanssa.

Tähän asti merkittävin ja toistaiseksi kateissa oleva tieto; kokonaisuuden avaamiseksi siitä, että miten ja keiden toimesta vakuutusala asetettiin ylivertaiseen asemaan vakuutettuihin nähden, liittyy tähän sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioon (1997:25) sivulle 128:

”Eduskunta muutti vuonna 1993 oikeudenkäymisnormeja ja oikeudenkäyntikulusäännöksiä ankarimmiksi. Samaan aikaan edustakunta kehotti vakuutusyhtiöitä kiristämään oikeusturvavakuutuksen ehtoja niin, ettei vastapuolen kuluja enää korvata. Jutut käsitellään nykyään tarpeettoman perusteellisesti.”

Tieto on löydetty tällaisesta virallisesta 135-sivuisesta muistiosta:

”Sisäilman terveyshaitat ja ehdotukset niiden vähentämiseksi”
Tekijä: Haahtela, Tari
Muu tekijä: Reijula, Kari
Julkaisija: Sosiaali- ja terveysministeriö
Päiväys: 1997
Julkaisusarja: Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita

Lämmin kiitos asiasta vinkin antaneille henkilöille. Toivottavasti tämä(kin) kokonaisuus jonain päivänä selviää. Ja on hyvä muistaa, että vain yhdessä voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Yli puolue-, media-, aate-, etujärjestö-, yhdistys-, diagnoosi-, ikä- ja varallisuusrajojen.

Eikä tässä vielä kaikki. Muistatteko tämän?

Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtajana (vuosina 1993 – 2009) toiminut Tarmo Pukkila kirjoitti Helsingin Sanomissa 15.3.2011, että vahinkovakuutus- ja työeläkejärjestelmämme ovat perustuslain vastaisia. Etenkin korvaustoiminnan osalta!

Nykytiedon valossa. Entinen vakuutusalan korkein virkamies, ylijohtajana vuosikausien ajan toiminut Tarmo Pukkila todellakin tiesi, mistä puhuu. Ajoittuuhan hänen virassa aloittaminensa kuin sattumalta tämän ”Tietopyyntö eduskuntaan” – artikkelisarjan avainvuoteen. Eli 1993.

* * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Mainokset

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2.0

Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Millaisessa Suomessa tuolloin elämme jää kaikkien tuolloin eloisasti elävien koettavaksi. Tässä blogissani pyrin valottamaan lähihistoriamme mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta valaistuina. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään Suomi 2.0 - versioon on mahdollista päästä myös käytännön elämässä. Nyt ja heti. Kansanvaltahan ei voi toimia jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Muuten armottomien apparatsikkien Albania uhkaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, ay-liike, korporatismi, maan tapa, politiikka, populismi, Suomen ihmisoikeustilanne, vaalirahoitus, vakuutuslääkäri, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s