Sdp ja keskusta 2017

Yllättävän pienelle huomiolle jäänyt, Paavo Väyrysen paljastus kertoo, miksi sdp ja keskusta ovat vaalit hävitessäänkin aina vahvoilla. Erään ensimmäistä kertaa hallitusvastuussa olevan puoluekonkarin mukaan, keskusta on parhaiten levittänyt lonkeronsa. Siltä löytyy edustaja kaikista vaikutusvaltaisista organisaatioista.

Faktaa vai fiktiota? Entinen Elinkeinoelämän hallituksen puheenjohtaja 2007 – 2008 ja Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat; eivät uskalla vieläkään kertoa, kuinka isosta ja mafiamaisesti toimivasta On Sovittu Että (OSE) – järjestelmästä, esimerkiksi Lakien synty – kirjan perusteella Suomessa on kyse.

Uskaltavatko edes sdp ja keskusta yhdessä kertoa, miksi järjestelmä on luotu?

Uskaltavatko edes sdp ja keskusta yhdessä kertoa, miksi järjestelmä on luotu?

Mikäli galluppeihin on luottamista, niin kuntavaaleissa 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019 suurimmat puolueet ovat keskusta ja sdp. Ellei sitten kokoomus onnistu jälleen kerran imagonmuutoksessaan. Ja toistamiseen Sari Sairaanhoitaja – tyyppisen kohderyhmän höpläyttämisessä.

Vaan uskaltavatko edes kokoomus, sdp ja keskusta yhdessä yrittää vallanpalautusta itselleen? Entä tunnustaa osallisuutensa seuraavaan ja kuvakoosteessa olevaan kuvioon?

”Antti Herlin ihmettelee, miksi poliitikot ovat luovuttaneet valtaansa työmarkkinajärjestöille”
(Ihmiset 14.11.2016 2:00 – Petri Sajari, Helsingin Sanomat)

”- Yksi hämmästyttävä piirre Suomessa on se, kuinka poliitikot ovat halunneet itse luopua vallastaan ja antaa sen työmarkkinajärjestöille talouden uudistamisessa.

Ovatko poliitikot sitten huonompia kuin ennen?

– Jaa-a. Vaikea arvioida, mikä johtuu tilanteesta ja mikä yksilöistä. Esko Ahon ja Paavo Lipposen johtaessa hallitusta vaikeina aikoina asiat etenivät. Ehkä tämä on vain nostalgiaa. Toisaalta ay-liike ei ole ollut valmis merkittäviin uudistuksiin ja päätöksenteko työnantajapuolellakin on ollut vaikeaa. Olihan se iso pettymys, että metsäteollisuus jätti yhteisen rintaman EK:ssa. Onneksi tuloksiakin on saatu aikaan ja EK:n toimintaa kehitetään uuteen suuntaan.”

Miljardöörinä Herlinin sijoituksia seurataan tarkasti. Koneen lisäksi hänellä on suuria sijoituksia Helsingin Sanomia kustantavassa Sanomassa…”

* *

”Hallituksen ongelma ei ole eduskunnan oppositio, vaan SAK:n puheenjohtajaan Lauri Ihalaiseen tässä tapauksessa personoituva korporatiivinen järjestelmä. Kun Ihalainen ilmoittaa televisiossa olevansa pöyristynyt hallituksen uusimmista säästöaikeista, meillä tiedetään, että hallitus on heikoilla.

Oppositiosta se voi ehkä olla piittaamatta, mutta Ihalaisen kanssa sen on pakko neuvotella tai perääntyä. Muuten edessä on kukaties yleislakko.

Sosiaalidemokraateille jos keille ay-liikkeen vallan ja valtaelkeiden kritiikki taitaa olla vähintäänkin kaksipiippuinen kysymys.

Korporatismilla on saavutuksensa. Muuttuneissa oloissa poliitikkojen olisi kuitenkin korkea aika ryhtyä peräämään kadonnutta valtaansa ja puolustamaan sitä.”
Lähde: Poliitikkojen kadonnut valta HS – Pääkirjoitus – 5.4.1993

Kuvakoosteen artikkeli on luettavissa osoitteessa:

– Kolmikanta osoittanut toimivuutensa –
”EK:n Seppo Riskin mukaan hallitus on jopa halunnut antaa järjestöjen ratkottavaksi poliittisesti hankalat asiat” – Palkkatyöläinen 7.11.2006 nro 9/06

Onko Seppo Riskin kertoma hallituksen vallan vapaaehtoisesta ulkoistamisesta faktaa vai fiktiota? Mikseivät tiedotusvälineet uskalla/saa avata isoa kuvaa?

Näissä linkeissä pohjaa edellisille kysymyksille:
> lakisääteisen vakuutusten ja sosiaaliturvan näkökulmista.
> perustuslain velvoitteiden toteutumisen kannalta tarkasteltuna.
> suomalaisten ihmisoikeuksien ja oikeusturvatilannetta valoittaen.

Sdp – Presidentti Tarja Halonen ja entinen pääministeri Paavo Lipponen
Keskusta – Pääministeri Juha Sipilä ja entinen pääministeri sekä keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen

Kun nuo taustoitukset on lukenut kaikessa rauhassa läpi, niin osuuko heittolaukauksistaan tunnettu Yrjö Rautio tässä Helsingin Sanomien kirjoituksessaan asioiden ytimeen:

– Sanoja eliitti ja kansa on niin perusteellisesti pahoinpidelty, että ne voivat tarkoittaa lähes mitä tahansa. –

”Eliitti vieraantuu kansasta meilläkin, myös poliittinen eliitti. Se joutuu kuitenkin hakemaan säännöllisin väliajoin valtakirjansa kansalta. Taloudelliseen eliittiin kuuluvat sen sijaan jakelevat valtakirjoja ja etuja toisilleen.

Suomi on niin pieni maa, että kaikki politiikan, talouden ja kulttuurielämän eliitteihin kuuluvat tuntevat toisensa. He mahtuisivat kerralla Finlandia-taloon. Siinä on vaaransa. Meillä on kuitenkin oikeusvaltio, ja eliittimme jäsenet ovat sittenkin sivistyneitä ja lainkuuliaisia.

Demokraattisten oikeusvaltioiden populistit eivät näe mitään hyvää omissa eliiteissään – eivätkä mitään pahaa eliitissä, joka pitää valtaa maassa, joka on kaikkea muuta kuin demokraattinen oikeusvaltio. Sen eliittiä he ihailevat, vaikka se on läpeensä korruptoitunutta, rosvoaa yhteistä omaisuutta, järjestää palkkamurhia ja näytösoikeudenkäyntejä.”

Lähde:
Helsingin Sanomat 24.11.2016 – Eliitti ei ole aina väärässä, eikä kansa aina oikeassa

Ovatko käsitteet oikeusvaltio ja oikeusvaltioperiaatteet myös perustellusti pahoinpideltyjä? Jos tarkasteluun otetaan esimerkiksi lakisääteiset vakuutukset ja sosiaaliturva Suomessa.

Avainkysymyksiä on sdp:n ja keskustan suuntaan ainakin kolme (3):
1. Kuinka isoksi sdp ja keskusta uskaltavat antaa eron kasvaa, kun verrataan virallista todellisuutta ja todellista todellisuutta?
2. Kenellä on todellinen valta lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan alueilla?
3. Miksi ja mihin sopimukseen tai lakiin perustuen?

* * * *

Blogin lisäksi Suomi 2017 – verkosto löytyy sosiaalisessa mediassa (SM):

> Facebookista
https://www.facebook.com/Suomi2017

> Twitteristä
https://twitter.com/suomi2017

> Instagramista
https://www.instagram.com/suomi2017/

Mikäli linkin toiminta on jostain syystä estetty, niin ole hyvä ja hae kanava esiin hakukoneiden avulla. Esimerkiksi hakusanayhdistelmällä Suomi 2017 Twitter

Huomioithan, että parhaiten saat tietoa avoimeksi perustetuista some-kanavista kirjautumalla niiden käyttäjäksi ja valitsemiesi kanavien seuraajaksi.

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Advertisements

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2.0

Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Millaisessa Suomessa tuolloin elämme jää kaikkien tuolloin eloisasti elävien koettavaksi. Tässä blogissani pyrin valottamaan lähihistoriamme mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta valaistuina. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään Suomi 2.0 - versioon on mahdollista päästä myös käytännön elämässä. Nyt ja heti. Kansanvaltahan ei voi toimia jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Muuten armottomien apparatsikkien Albania uhkaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, ay-liike, Euroopan ihmisoikeussopimus, kansalaisjärjestöt, keskusliitot, korporatismi, korruptio, maan tapa, Perustuslaki, politiikka, Suomen ihmisoikeustilanne, vaalirahoitus, vakuutuslääkäri, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s