Salaliitto vaiko avoliitto?

Jokohan alkaisi olla korkea aika tehdä/saada EU- ja eurolähihistoriastamme mahdollisimman paikkansa pitävä tilannekuvakatsaus? Sellainen versio, jota ei toistaiseksi löydy virallisista oppikirjoista. Tässä kohteliaimmin ja varmistuksena aineksia tuohon keskusteluun.

Keskustan Paavo Väyrynen jysäytti Uusi Suomi – blogissaan 25.9.2016:
”Ulkopoliittisen linjan muuttamisesta ei ole päätetty hallituksessa eikä eduskunnassa. Suuretkin käänteet käytännön politiikassa selitetään väittäen, ettei mikään ole muuttunut.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan taustalta joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä. Jyri Häkämiehen nimittäminen EK:n toimitusjohtajaksi ei ollut sattuma.

Merkkejä salaliitosta oli nähtävissä jo ennen eduskuntavaaleja. Useat talouselämän vaikuttajat painostivat poliitikkoja kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.”

Lähde: Suomen linjaa on selkiytettävä –  Uusi Suomi Puheenvuoro – 25.9.2016

Ulkoministeri Timo Soinin/ps. lanaus tuli välittömästi samana päivänä:
”Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen horisee. Suomessa ei ole ulko- ja  turvallisuuspoliittista salaliittoa. Punamultamiehet ovat laajemminkin nähneet pikku-ukkoja.”

Lähde: Väyrynen horisee – Timo Soinin ploki – 25.9.2016

Tätä värikästä ”juupas eipäs” – keskustelua seuratessa tuntuu jotenkin taas siltä, että myös muitakin EU-maiden kansalaisia on vedetty höplästä kuin pelkästään brittejä.

Joten toivottavasti tiedotusvälineet saavat ja uskaltavat avata viimein sen, että mistä kaikessa nykymenossa onkaan kysymys? Edes Suomen oma EU – ja eurolähihistorian sekä perustuslakiimme tehtyjen ”uudistusten” osalta.

”Horisivatko” myös mediapomo ja Timo Soini?

”Horisivatko” myös mediapomo Pekka Karhuvaara ja puheenjohtaja Timo Soini/ps.?

Entä mitä sovittiin perustuslaki ”uudistukseen” liittyvistä asioista Finlandia-talolla 2.2.2009 järjestetyssä EU-seminaarissa? Nykyisen keskustan presidenttivaalien 2018 ehdokkaan; ja tuolloisen pääministeri Matti Vanhasen johdolla?

Virallisia päätöksiä tuossa tilaisuudessa ei tietenkään tehty, mutta sopivasti keskeisimpien päättäjiemme ollessa paikalla; aihetta saatettiin sivuta kuin sattumalta ja pyytämättä; pienryhmissä ja jatkoilla tapahtuneissa keskusteluissa.

Miksi ihmeessä valtioneuvosto halusi aktiivisesti salata aggressiivisesti ko. EU-seminaarin osallistujatiedot? Entä miksi tiedotusvälineet eivät saaneet/uskaltaneet uutisoida korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä (KHO:2012:88), jonka mukaan kyseiset osallistujatiedot ovat julkisia?

Tässä yksi lähestymiskulmaa aihekokonaisuuteen:

Vanhasen lista
Julkaistu lokakuu 9, 2012
by Suomi 2017 – Suomi 2.0

Tutkivan journalismin ja datajournalismin ammattilaisilla on nyt kaikkien aikojen näytönpaikka olemassaololleen.  Ketkä Suomea todellisuudessa hallitsevat ja minkälaisen keinovalikoiman avulla? Kuinka monta nimeä; tuolta pitkään salatulta, Tiitisen listalla mainituista löytyy Vanhasen listalta?

Lue lisää Suomi 2017 blogista:
https://suomi2017.wordpress.com/2012/10/09/vanhasen-lista/

Lue myös
← Tiitisen lista 2
Eduskunta 2 →

Eikä tässä kaikki.

Onko Paavo Väyrysen; todella pitkäaikaisen EU- ja euro asioiden sisäpiiriläisen, ulostulo salaliitosta Suomen korkeimmassa valtiojohdossa sittenkin väärä?

Kaikki tapahtuukin avoimen avoliiton tavoin silmiemme edessä? Myös yhteiskunnallisesti erittäin merkittävien Nato – asioiden rivakka eteenpäin vienti. ”Uudistetun” perustuslain suomin valtuuksin. Tosin valtaosa kansalaisista ei taida vieläkään tietää tästä itsemäärämisoikeuden kannalta merkittävästä ”uudistuksesta”.

Jostain syystä tiedotusvälineemme eivät saa/osaa yhdistää näitä avoimesti esillä olevia ja kenen tahansa löydettävissä olevia palasia yhteen. Joten Väyrysen Paavoa on kiittäminen siitä, että näistä isoista asioista edes vähän keskustellaan.

Vaikkakin yli 10 vuotta sitten tilanteet EU-asioiden avoimuuden suhteen näyttivät lupaavilta. Tässä vielä lyhyesti, mitä Suomen valtio lupasi muulle maailmalle muun muassa lainsäädäntötoimistaan vuonna 2006. Toimiessaan EU-puheenjohtajana:

Suomen EU-puheenjohtajakauden tavoitteena avoin ja tehokas unioni
30 Jun 2006, 10:20 en fr de fi sv

”Suomen puolivuotinen EU-puheenjohtajakausi alkaa lauantaina 1. heinäkuuta. Kauden aikana Suomi johtaa puhetta EU:n neuvoston kokouksissa, joita pidetään Brysselissä yli 3000 ja Suomessa noin 130. Kokouksista suurimpia ovat Lahden epävirallinen päämiestapaaminen 20. lokakuuta, joulukuun Eurooppa-neuvosto Brysselissä sekä Helsingissä syyskuussa pidettävä Aasian ja Euroopan maiden Asem-huippukokous.

Suomi haluaa kaudellaan puuttua unionin ydinongelmaan, sen vähentyneeseen oikeutukseen kansalaisten silmissä. Suomi katsoo, että unionin tarpeellisuuden osoittaminen onnistuu parhaiten tekemällä tehokasta lainsäädäntötyötä ja hoitamalla myös unionin muut tehtävät tehokkaasti.

Siksi Suomi panostaa erityisesti avoimeen ja tehokkaaseen toimintatapaan. Avoimuuden lisääntyminen unionin toiminnassa näkyy erityisesti neuvoston istuntojen avautumisena kansalaisten seurattavaksi internetin kautta.

Suomen tavoitteena on myös unionin lainsäädäntötyön laadun parantaminen. Tähän sisältyvät sekä säädösten vaikutusten selvittäminen että selkeyden parantaminen.”

Lähde: eu2006.fi

Aurinko iloisesti keskuudessamme paistakoot ja vallan todelliset ytimet sekä toimintatavat meille eri kanteilta valaiskoot!

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

Mainokset

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, EU, korporatismi, korruptio, maan tapa, mediasensuuri, Perustuslaki, politiikka, talouselämä, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.