20 vuotta Erkon renkinä

Toivottavasti mainio kirja ”Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä” saavuttaa mahdollisimman laajan lukijajoukon. Kirja kertoo rikostoimittaja Harri Nykäsen näkökulmasta; hänen toimittajauransa monista tapahtumista Helsingin Sanomissa.

– Klikkaamalla kansikoostetta hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana –

Mielenkiintoista ajankuvaa Helsingin Sanomien toimittajan työstä.

Mielenkiintoista ajankuvaa Helsingin Sanomien yhden toimittajan työstä.

Kirja on mielestäni oiva lisä tiedonvälitysvallan hahmottamiseen eri aikakausilla. Sananvapaus kauppatavarana – kirjan rinnalla. Molemmat kirjat vahvistavat sitä, että yksittäinen toimittaja saa Suomessa tutkia kaikkea. Myöskin kirjoittaa kaikesta. Eri asia on sitten se, mitä julkaistaan ja missä muodossa. Ja jos julkaistaan todella hyvä ja faktapohjalta ponnistava kohujuttu, niin onko alan töitä enää koskaan tarjolla?

Suosittelen tämän kirjan lukemista lämpimästi.

SISÄLLYSLUETTELO
Nykäsen Harrin huomioita toimittajien asenteesta
Kirjasta kirjoitettuja arvioita (3)
Vinkkejä uutisten tarjoajille toimittajan näkökulmasta

NYKÄSEN HARRIN HUOMIOITA TOIMITTAJIEN ASENTEESTA
Media-alan sisältä päin kirjoitettu kirja kertoo hyvin, mitä on toimia toimittajana kovien ja isojen yhteiskunnallisten aiheiden parissa.

Yksi kirjan surullisimmista osuuksista on jakso, jonka keskiössä ovat MTV uutiset ja ”pyhä” lähdesuoja (sivut 112 – 113).

Mielenkiintoista on huomata, että kun portinvartijat estävät joidenkin Nykäsen juttujen julkaisemisen, niin onneksi Sanoman omistamista muista tiedotusvälineistä löytyi niin sanotusti munaa; valmiiden juttujen julkaisuun.

Tässä kirjasta poimittuna; ehken kaksi selitystä sille, miksei valtamedia ole onnistunut tyydyttämään suomalaisten tiedonjanoa:

”Elokuvissa esitellään lähinnä kahdenlaisia toimittajia: lahjomattomia sankareita, jotka pelastavat syyttömän joutumasta sähkötuoliin, tai lahjottavia nilkkejä, haaskalintuja, joille ihmisen elämä tai maine ei merkitse mitään.

Todellisuudessa ylivoimaisesti suurin osa toimittajista on maan hiljaisia, kelpo ihmisiä, jotka saapuvat aamulla toimitukseen, vaihtavat ulkojalkineet mukaviin ja hiostamattomiin terveyssandaaleihin ja laahustavat aamupalaveriin kuulemaan, kuinka vähän heidän odotetaan sinä päivänä tekevän.

Heillä ei ole halua rähistä jutuistaan esimiestensä kanssa ja vaarantaa työpaikkaansa, varsinkin kun asuntolainasta on vielä suurin osa maksamatta ja perheen eteläloma varattu. He eivät koske kepilläkään mihinkään, mistä voi aiheutua ”seurauksia”.

Sellaisissa turvasatamissa kuin Helsingin Sanomissa tai Yleisradiossa ei minun aikanani koskaan ketään erotettu tekemättömyyden takia. Työpaikka pysyi, kunhan toimittajassa oli elämää sen verran, että suun eteen nostettu peili huurtui. Sen sijaan tekemisen, varsinkin vääränlaisen tekemisen ja sanomisen takia monia on erotettu molemmissa taloissa.”

Viimeinen skuuppi – luku ”Verta nenästä”
– sivuilta 249 ja 250 –

Tässäkö selitys sille, että miksi sähkösanoma tyylillä toimivat vastamediat ovat tänä päivänä niin seurattuja?

”Islamin pelko on siis jo vaikuttanut suomalaisen median valintoihin ja toimintaan. Se pyrkii väistelemään tekoja ja sanoja, jotka voisivat aiheuttaa kahnauksia islamilaisten kanssa.” – sivulta 249 –

Sähkösanoma – tyylin journalismista (hyvä kuva ja mukaan imaiseva esittelyteksti) tulee entistä enemmän sisäänheittotuote pitempien juttujen lukemiselle ja sivuilla viipymiselle. Joten toivotaan valtamediaksi kutsuttujen toimijoiden tilanteiden; molemmilta kerrotuilta osin parantuvan. Nimittäin, kun vastamedioiksi luokitellut parantavat esitystyyliään ja lähdemerkintöjään, niin kilpailu ainakin sähköisen klikkaussodan rintamilla kovenee. Kilpailu tekee koko mediakentälle vain hyvää. Yli media- ja kielirajojen. Lukijan tehdessä sitten valinnan, ketä kulloinkin uskoo ja kenen puolelle asettautuu.

KIRJASTA KIRJOITETTUJA ARVIOITA (3)
Ainakin näistä arvioinneista pääsee jyvälle kirjan annista.  Linkkien toiminta koko arvioon on varmistettu; tämän artikkelin julkaisun hetkellä.

1. Kirjabrunssi – blogi 1.1.2016:
Kirja pistää miettimään myös sitä, minkälaiset verkostot tätä nykyä vetävät Suomessa yhtä köyttä tasapuolisuuden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden kustannuksella.

Nykänen toivoo, että Hesarin toimituskunnassa viime vuosien aikana tapahtunut sukupolven vaihdos vahvistaisi lehden riippumattomuutta ja objektiivisuutta, mutta pelkää, ettei käy niin.

“Jo nyt on nähtävissä, että mediaan on syntynyt nuoren polven toimittajien samanmielisten verkosto, jota yhdistää sosiaalisen median kloonaama arvomaailma”, hän kirjoittaa.

“Se vaikuttaa myös aihevalintoihin ja uutisten käsitelytapoihin. Ilmiö on sukua suomettumiselle, jolloin ne toimittajat ja poliitikot, jotka käsittelivät Neuvostoliittoa virallisesta linjasta poikkeavasti karkotettiin paratiisista. He olivat riitasointu kollektiivisessa hymistelyssä.”

Nykäsen painottaa, että toimittajien on kerrottava myös oman maailmankatsomuksen vastaiset faktat ja hyväksyttävä sekin, että kaikissa kulttuureissa on sekä hyviä että huonoja puolia.

“Silti jo vuosia täkäläinen media on toiminut korostetun varovaisesti islaminuskontoa ja siitä versoavia kielteisiäkin ilmiöitä kohtaan, vaikka kristinuskoa ja sen perinteitä kritisoidaan ankarasti. Samaan aikaan kun kirkosta erotaan kriittisyydestä sen konservatiivisina pidettyjä arvoja kohtaan, vaietaan islamin monin verroin vanhoillisemmista, naisia ja vähemmistöjä alistavista arvoista”, Nykänen arvioi.

Harri Nykänen: Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä

2. Etelä – Suomen Sanomat 29.9.2015:
”Helsingin Sanomat esti Veikkauksen silloisen toimitusjohtajan Matti Ahteen nimen julkaisun hänen eroonsa johtaneessa ahdisteluskandaalissa, kirjoittaa kirjailija ja ex-toimittaja Harri Nykänen muistelmissaan Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä.

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen puolestaan kertoo, että naisten kertomukset heitä koskevien tapahtumien kulusta eivät olleet tarpeeksi vakuuttavia, jotta uutinen olisi voitu julkaista Ahteen nimellä varustettuna.

Nykänen kertoi kirjassa, että toimituksen johto pyysi häntä allekirjoittamaan ennen jutun julkaisua määräyksen, jonka mukaan lähteinä toimineet naiset eivät halunneet enää olla yhteydessä Nykäseen. Nykänen lähetti kopion määräyksestä STT:lle. Tekstistä käy ilmi, että toimituksen johto halusi estää jutun päätymisen muille medioille.”

Harri Nykänen: HS yritti estää tapaamasta Ahteen ahdisteluskandaalin lähteitä

3. Suomen Kuvalehti 29.9.2015:
”Jotkut tulkitsivat minun vihaavan herroja. Aina, kun olen puhunut herroista, olen tarkoittanut, että epäkohtien paljastaminen kannattaa aloittaa ylätasolta. On paljon tärkeämpää käräyttää ministeri väärinkäytöksistä kuin ministeriön lomakevaraston hoitaja klemmarivarkaudesta”, Harri Nykänen kirjoittaa.

Kirjassa kritiikistä osansa saavat Nykäsen juttujen korkea-arvoiset kohteet, muun muassa PRH:n pääjohtaja Martti Enäjärvi, ministeri Olavi J. Mattila, Veikkauksen Matti Ahde, suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen, vasemmistopoliitikko Jaakko Laakso, verohallituksen pääjohtaja Jukka Tammi, pääministeri Kalevi Sorsa ja presidentti Mauno Koivisto.

Piikkejä lentelee myös Ahteen sotkua selvittäneen Pirkko K. Koskisen, JSN:n entisen puheenjohtajan Jacob Södermanin, dosentti Johan Bäckmanin ja Aarno ”Loka” Laitisen suuntaan.

Nykänen ei säästele myöskään silloisia pomojaan, taloustoimituksen esimiestä Atte Jääskeläistä, entistä vastaavaa päätoimittajaa Janne Virkkusta, päätoimittaja Reetta Meriläistä, kustantaja Seppo Kievaria eikä edes SanomaWSOY:n toimitusjohtajaa Hannu Syrjästä. Nykäsen mukaan Virkkunen ja Meriläinen olivat alvariinsa torppaamassa hänen uutisiaan lehdestä, Nykäsen mielestä epäjournalistisin perustein. Silloisia toimituspäälliköitä Nykänen kutsuu ”näkymättömiksi, hajuttomiksi ja jotenkin tarpeettomiksi”. Aiemman päätoimittajan Heikki Tikkasen kanssa välit olivat mutkattomammat.

Myyttiseksi kummisetähahmoksi nousee tässäkin sanomalaisessa muistelmateoksessa yhtiön pääomistaja Aatos Erkko, jolle Harri Nykänen kirjoitteli kirjeitä komentoketjun ohi. Tämäkin on epäilemättä ärsyttänyt Nykäsen esimiehiä.”

Mediaansekaantuja: Likainen Harri jakaa keppiä ja kehuja

VINKKEJÄ UUTISEN TARJOAJILLE TOIMITTAJAN NÄKÖKULMASTA
Kirjan sivuilla 112 – 114 on tietoa lähdesuojasta ja sen merkityksestä toimittajan sekä edustamansa tiedotusvälineen maineelle.

”Toimittajan pyhä velvollisuus on suojella lähdettää kaikin tavoin. Jos tiedonantaja on liian helposti haarukoitavissa, voi häntä suojella esimerkiksi tekemällä laajan kyselykierroksen, vaikka tiedot uutisen kirjoittamiseen olisivatkin jo kasassa. Näin mahdollisia vuotajia voisikin olla jo monta. Missään tapauksessa toimittaja ei saa paljastaa tietoja, jotka vaarantavat lähteen henkilöllisyyden.”

Kuitenkin tuo lähdesuoja kannattaa varmistaa tiedotusvälineittäin.

Sivuilla 172 – 174 Nykänen kertoo kappaleessa ”Riesat ja tosiriesat” hyvin menestyvän toimittajan työn luontaiseduista. Nykäsen Helsingin Sanomien aikainen kollega Teuvo Arolainen kertoi samasta aiheesta aiemmin Ylellä.

Tuolloin otsikolla Ammattivalittajat

Kummastakaan noista ei kannata lannistua. Aina kannattaa valittaa ja tarjota juttua, jos omasta mielestä siltä tuntuu. Eikä ole mitään hävettävää, jos ponnistaa pitävältä faktapohjalta.

Tuosta kaikesta kirjassa kerrotusta ja Arolaisen Teuvon tykityksestä voi mielestäni ottaa oppia. Varsinkin, kun jokainen elämän merkkaamattomiin miinakenttiin osunut; yrittää saada vuorollaan omalle kohdalle osuneita kafkamaisia asioita esille. Niin päättäjien kuin median suuntaan. Kuin myös todelliseen korjaukseen.

Mitä pitempi tapahtumien ketju Sinulla on kerrottavana omasta tapauksestasi; niin sitä paremmin on ulkopuolisten suuntaan tehtävä seuraavat asiat:

* sisällysluettelo
* tiivistelmä tapahtumista alkuun
* tapahtumat aikajanalle järjestykseen sijoitettuina ja dokumentein osoitettuna.

Jokainen on oman asiansa paras asiantuntija ja osaa kertoa sekä sijoittaa tapahtuneet oikeaan aika- ja tärkeysjärjestykseen. Ja eikä kannata lannistua, jos joku vastaanottaja ei tahdo ymmärtää asiaasi. Saattaa joskus olla niin, ettei hän voi sitä oman asemansa menettämisen pelossa sitä ymmärtää.

Ja mikäli paikallinen tai valtakunnallinen uutiskynnys ei ylity, niin aina voi kirjoittaa hyvin ryhmitellystä aineistosta oman kirjan. Painettuna tai nettiin. Tai sitten ruveta kirjoittamaan blogia ja markkinoimaan sitä eri sosiaalisen median kanavilla. Internetin muistihan on hyvässä ja pahassa ikuinen.

On myös hyvä tiedostaa se, että suurilla mainostajilla on aina ollut iso vaikutusvaltaa kaupallisesti toimivien tiedotusvälineiden sisältöihin. Transparency Internationalin Suomeen suosittelema mainostulosrekisteri odottanee edelleen toteutumistaan? Vinkki aiheesta löytyi Huonoja uutisia – kirjan sivulta 97.

”Transparency Suomi ehdotti raportissaan alkuvuodesta, että Suomeen tulisi perustaa median mainostulorekisteri, joka paljastaisi liian likeiset suhteet liike-elämään. Ehdotus vaiettiin kuoliaaksi.”

* * * *

– Artikkelin linkit toiminnassa; artikkelin julkaisun hetkellä –

 

Advertisements

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2.0

Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Millaisessa Suomessa tuolloin elämme jää kaikkien tuolloin eloisasti elävien koettavaksi. Tässä blogissani pyrin valottamaan lähihistoriamme mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta valaistuina. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään Suomi 2.0 - versioon on mahdollista päästä myös käytännön elämässä. Nyt ja heti. Kansanvaltahan ei voi toimia jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Muuten armottomien apparatsikkien Albania uhkaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, maan tapa, mediasensuuri, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s