EU-vaalit 2014

Artikkeliin tuli hakukonejätti Googlen mukaan valittu otsikko:
EU – vaalit 2014 | Osumia 14 500 000 kappaletta
Eurovaalit 2014 | Osumia 995 000 kappaletta
Europarlamenttivaalit 2014 | Osumia 135 000 kappaletta

Virallinen äänestyspäivä, 25.5.2014, on kohta käsillä. Ennakkoarvioiden mukaan näyttää selkeältä, että nukkuvien puolue jatkaa Suomessakin suurimpana puolueena. Tosin eduskuntavaalit 2015 painavat päälle.  Kampanjointi on jo täydessä vauhdissa!

Uusia otteita kehiin!

Uusia otteita kehiin! Suomi 2017 ajatushautomo ja – laukomo kannustavat rohkeuteen sekä avoimuuteen.

Vuoden 2014 alussa näytti, että EU-vaalien keskusteluista tulee mielenkiintoisia ja todellisia vallan ytimiä valaisevia. Helsingin Sanomien. 13.1.2014, mielipidesivuilta osuivat nämä kaksi mielenkiintoista kirjoitusta silmiini.

Vihreiden riveistä sdp:hen siirtynyt, toimittaja Timo Harakka.

Vihreiden riveistä sdp:hen siirtynyt, toimittaja Timo Harakka.

 

Kokoomuksen mepin, Petri Sarvamaan, kotimaan avustajan Katja Vesanderin kirjoitus.

Kokoomuksen mepin, Petri Sarvamaan, kotimaan avustajan Katja Vesanderin kirjoitus.

Molemmista kirjoituksista innostuneena, päätin testata, että joko Helsingin Sanomat sallii EU:sta myös kriittisemmän kirjoittelun. Euroopan unionihan on ollut Helsingin Sanomille ihan kunnia-asia.

Jännitin parin parin päivän ajan.

Vaan eipä ollut avoimuus EU-asioiden suhteen levinnyt Helsingin Sanomien sisällä. Ainakaan vielä näiden vuoden 2014 EU-vaaleihin mennessä, mutta muistakaa! Aina kannattaa yrittää. Kansan valtahan ei voi koskaan toimia, jos kansa ei tiedä eivätkä tiedotusvälineet kerro. Virallisen ja todellisen todellisuuden välillä on eronsa. Myös monien mahdollisuuksien ja urbaanien uhkakuvien Euroopan unionissa.

* * * *

Tässä kohtuullinen yritykseni avata keskustelua EU-vallan ja vaalirahoituksen saloista:

EU:ta tulee avata koko ajan

Timo Harakka ja Katja Vesander kirjoittivat osuvasti EU:sta (HS 13.1.). Mahdollisimman paikkansa pitävää tietoa EU:n saloista tarvitaan koko ajan. Asioiden ymmärtäminen yhteismitallisesti on muuten vaikeaa. EU-virkamiesten, politiikkojen ja tiedotusvälineiden käyttämä kieli ei ole kansan ymmärtämää kieltä. Kuitenkin vain yhdessä toimien olemme ja voimme olla enemmän.

Suomen päätavoite EU-puheenjohtajamaana toimiessaan, vuonna 2006 kuului: ” Suomen EU-puheenjohtajakauden tavoitteena avoin ja tehokas unioni”. Kahdeksan vuoden jälkeen on mielestäni tärkeää, että saamme kattavan katsauksen siitä, miten tavoitteessa on onnistuttu? Missä on taas epäonnistuttu ja miksi?

EU-liittovaltion pohjaksi tarkoitetun Lissabonin sopimuksen suhteen on mielestäni viimeinen aika saada vastauksia. Artikla 123 kieltää EKP:tä ja keskuspankkeja ottamasta vastatakseen toisten velkasitoumuksia. Artikla 125 kieltää yksiselitteisesti velkojen yhteisvastuullisuuden. Kuitenkin molempien perussopimuksen artiklojen yli on kävelty mennen tullen.

Vanha, suullisena perintönä kulkeva, suomalaisugrilainen sananlasku ”Genen gulasseja gulauttelet, sen gulisseja gannattelet” pitänee paikkansa myös EU:ssa? Siksi vaali- ja puoluerahoituksen avaaminen kansallisesti ja EU-maittain on nyt erittäin tärkeää. Muuten koko kuvan hahmottaminen siitä, että ketkä ja miten toimien EU:ssa todellisuudessa hallitsevat; on mielestäni mahdotonta.

Perusaskeleena uuden ajan EU:n avoimuudelle on se, että kaikkien niiden vaalirahoittajien vaalirahoitus, joilla ei vaaleissa ole äänioikeutta, on täysin avointa. Ilman eurorajoja ja sanktioiden uhkaa.

Ja kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin EU-asiakokonaisuuksia.

Petri Salo
koordinaattori
Suomi 2017 ajatushautomo

* * * *

Lähettäjä: HS Mielipide <mielipide @ hs.fi>
Päiväys: 13.1.2014 9:23:32
Aihe: Automaattinen vastaus: EU:ta tulee avata koko ajan

Olemme vastaanottaneet viestinne. Kiitos mielipiteestä. Runsaan tarjonnan takia meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta antaa teksteistä kirjallista palautetta, mutta kirjoituksia koskeviin puhelintiedusteluihin vastaamme arkisin kello 11.30-12.30 numerossa 09-1221. Julkaistavat kirjoitukset ovat lehdessä yleensä muutaman päivän kuluessa, joskus tekstien julkaisu saattaa kestää hieman pidempään. Mielipidesivun toimitus Helsingin Sanomat

* * * *

Päivitys 26.5.2014
Vaalien lopputulokset pitäisi ilmoittaa myös suhteutettuna äänioikeutettujen määrään. Samoin kuin kunkin vaalin gallupit; suhteutettuna edellisen vaalikerran toteutuneeseen äänestysaktiivisuuteen.

Puolueiden todellinen kannatus äänioikeutettujen parissa.

Puolueiden todellinen kannatus äänioikeutettujen parissa.

Vaikkei nuokaan luvut koko kuvaa kerro, niin kertonevat paremmin todellista kannatusta. Puolueiden maksavina jäseninä taitaa olla vain noin kolme (3) prosenttia suomalaisista. Mutta sitä ei taideta vaalien yhteydessä suuremmin mainostaa?

 

Advertisements

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2.0

Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Millaisessa Suomessa tuolloin elämme jää kaikkien tuolloin eloisasti elävien koettavaksi. Tässä blogissani pyrin valottamaan lähihistoriamme mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta valaistuina. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään Suomi 2.0 - versioon on mahdollista päästä myös käytännön elämässä. Nyt ja heti. Kansanvaltahan ei voi toimia jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Muuten armottomien apparatsikkien Albania uhkaa.
Kategoria(t): EU, eurokupla, talouselämä, Uncategorized, vaalirahaskandaali, vaalirahoitus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s