Uutislukitus 1

Sosiaalisen median (SM) ja valtakunnan virallisten tiedotusvälineiden yksi yhteistyön mahdollisuus; saattaa olla avautumassa nyt esiteltävän uutislukitustoiminnan muodossa.

Tässä uutislukitustoiminnossa istutetaan tietty aihe kiinni ruohonjuuri- ja katutason kokemuksiin.

Tässä historian ensimmäisessä uutislukituksessa, poraudutaan Ylen A-studion 4.2.2013 ulostulleeseen jaksoon ”Pitäisikö vakuutuslääkäreiden nimet julkistaa?” 

Vakuutuslääkärit julkisen vallan käyttäjinä kaikille tutuiksi.

Vakuutuslääkärit julkisen vallan käyttäjinä tulossa kaikille tutuiksi? Myös vakuutuslääketiede reilusti esittelyyn.

Klikkaamalla kuvakoostetta hiirelläsi saat sen ruudullesi isompana.

Esimerkiksi irrallisina aiheina vakuutuslääketiede, – lääkärit ja – lakimiehet eivät kiinnosta niin sanottua suurta yleisöä. Ellei sitten omalle kohdalle tai lähipiiriin ole osunut omakohtaisia kokemuksia läpinäkymättömästä vakuutuslääkärijärjestelmästä. Ennen kuin korjaaviin toimenpiteisiin on mahdollista ryhtyä, niin ensin epäkohdat pitää paikallistaa ja tunnustaa. Myös virallisen Suomen edustajien toimesta.

Erittäin merkittävän julkisen vallankäyttäjien ympärillä vellonnut salamyhkäisyys loppumassa? Lähde: A-studio 4.2.2013

Erittäin merkittävän julkisen vallankäyttäjien ympärillä vellonut salamyhkäisyys loppumassa? Lähde: A-studio 4.2.2013

Ensin Suomi 2017 – ajatushautomon taustoitus ja sitten jakson ydintiedot. Sitten varsinaiseen uutislukitukseen, jonka perustana on purkaa ohjelmassa esiintyneiden keskeiset lausumat tekstimuodossa esiin. Ammattitermein puhuttuna tekstiksi purusta käytetään sanaa litterointi.

Tämäkin jakso on suorasaantimuistin kautta katsottavissa vain 30 päivän lähetyspäivästä eli 4.3.2013 asti.

Poliittisen vastuun tästä tekstiksi purusta kantaa legendaarinen Oikeusturvan VOLF-työryhmä. MOT (= Mikä oli tunnustettava).

* * * *

Uutislukitukseen liittyvät Suomi – 2017 artikkelit:
– Vakuutuslääketiede –
– Perustuslaki –
– Vakuutuslääkärilista –

* * * *

Pitäisikö vakuutuslääkäreiden nimet julkistaa?
A-studio Jakso 5/440

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
Tuomas Hyytinen, Yle
Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen,
puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys
Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri, kokoomus
Ari Kaukiainen, lääketieteellinen johtaja, LähiTapiola
Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto, hallinto-oikeuden professori

* * * *

A-studio Jakso 5/440
Pitäisikö vakuutuslääkäreiden nimet julkistaa?
Lastensuojelun ammattilaiset avautuvat työstään.

Kesto: 28 min
Katsottu: 5117 kertaa
Esitetty: Ma 4.2.2013 klo 21.00 Yle TV1
Katseltavissa ulkomailla
19 pv jäljellä – poistuu 4.3.2013 aikana

Katsottavissa Yle Areenalla osoitteessa:
http://areena.yle.fi/tv/1783133

Keskustelu jaksosta A-studion nettisivuilla:
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ajankohtaisohjelmien-aiheita/a-studio-vakuutuslaakareiden-nimet-julki

* * * *

Taustaa ohjelman aiheelle

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Isojakin asiakokonaisuuksia. Varsinkin, kun kaikki aiheesta kiinnostuvat pääsevät paremmin kärryille, mitä kaikkea yhteisiä asioita koskevissa ohjelmissa lopulta puhutaan. Toivottavasti aihekokonaisuus poikii jatkoa Yle kanavilla.

Esimerkiksi kaikkien ohjelmassa esiintyneiden osapuolten; ollessa yhtä aikaa, suorassa tv-lähetyksessä.

On myös entistä tärkeämpää huomata se, että milloin puhutaan:
* lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta – työtapaturmat ja ammattitaudit
* lakisääteisestä liikennevakuutuksesta – liikennevahingot
* lakisääteisestä työeläkevakuutuksesta – ennenaikainen työkyvyttömyys
* lakisääteinen potilasvakuutus – potilasvahingot
* lakisääteinen lääkevahinkovakuutus – lääkevahingot
* vapaaehtoinen vakuutusturva – esimerkiksi matkavakuutus, sairauskuluvakuutus jne.

Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa vakuutusala on ottanut strategiakseen puhua työeläkevakuutuksesta, jossa kolmelle neljästä hakijoista myönnetään aina työkyvyttömyyseläke eikä ongelmia siten ole…

Tällä hetkellä liikkeellä olevan tiedon mukaan kaikki pitkään tiedossa olleet epäkohdat ja perustuslain vastaisuudet ovat ratkeamassa! Vieläpä kerralla.

Jatkossa vain vakuutuslääkäri voi ottaa kantaa huom! termi > työkyvyttömyyteen!

Katso aiheesta lisää > Kooste kuluttajaparlamentista
> http://ajankuva.blogspot.fi/2013/02/kooste-kuluttajaparlamentista.html

* * * *

Pitäisikö vakuutuslääkäreiden nimet julkistaa? – jakso aikajanalla 01:00 – 09:11

Annukka Roininen, Yle:
”…aloitamme tämän lähetyksen kuitenkin vakuutuslääkäreistä. Pitäisikö heidän nimensä julkistaa? Onko kyseessä siis ammatti, jossa käytetään julkista valtaa?”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Tikapuut lähti alta ja tuota, tipuin alas. Kyynärnivel taittu väärään suuntaan ja se räjähti kappaleiksi. Että se oli totaalista tuhoo nivelelle.”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja. Lähde: A-studio 4.2.2013

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja. Lähde: A-studio 4.2.2013

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Hannu Kukkonen loukkaantui rakennustyömaalla vuonna 1994.”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Vakuutusyhtiö päätti, että kykenen vähäisellä haitalla entiseen kirvesmiehen työhön, vaikka työkokeiluissa  oli todettu, että tutkittava on käytännössä yksikätinen. Mullahan on tässä varmasti kymmeniä hoitavia lääkäreitä ollu. Alan todellisia asiantuntijoita. Kaikki on yhteen hiileen todenneet työkyvyttömyyden tähän ammattiini. Ja vastapuolella on, vain ja ainoastaan ollu, se kasvoton vakuutuslääkäri.”

01:56 – Kuva > ”Vakuutuslääkärien työhön tarvitaan läpinäkyvyyttä” – HS Pääkirjoitusotsikko
02:07 – Kuva > ”Kiire haittaa vakuutuslääkäreiden työtä” – HS artikkeliotsikko

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Taisteltuaan aikansa, Kukkonen perusti Vakuutusongelmaisten liiton.”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Kyllä kymmenistä tuhansista puhutaan ihan, että joilla on merkittäviä vaikeuksia vakuutusyhtiöiden kanssa.”

02:21 – Kuva > Ministeri Risikon työryhmän kokoonpano

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Nyt myös sosiaali- ja terveysministeriö on herännyt vakuutusongelmiin. Vakuutuspotilaiden ja lääkäreiden asemaa selvitetään peräti kuuden työryhmän ja kuuden kymmenen (60) asiantuntijan voimin. Lisäksi alaa setvitään oikeusministeriössä.”

02:35
Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri, kokoomus
”Ei minulla ole mitään syytä epäillä, että siellä olis, niin ku, jotakin hämärää. Ei! Vaan yksinkertaisesti se, että meidän pitää kuitenkin saada läpinäkyvämmäks tämä ja meidän pitää saada se ihminen, se kenestä on kysymys, enemmän tähän mukaan.”

Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri, kokoomus. Lähde: A-studio 4.2.2013

Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri, kokoomus. Lähde: A-studio 4.2.2013

02:52 – Kuva > Epäluottamus

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Myös Vakuutusongelmaisten liitto on Risikon työryhmässä.”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Me ei pidetä vakuutuslääkäreiden toimintaa edes lääketieteen muotona. Se on jotain… se on osa bisneksen tekokoneistoa.”

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”On aika luonnollista, että henkilö, joka saa hakemuksestaan hylkäyksen on siitä pettynyt ja on eri mieltä vakuutuslääkärin kanssa. Millä perusteella hylätään on keskeinen asia.

Näen, että nämä perustelut ovat vakuutuslääkärin toiminnan läpinäkyvyyden ja luottamuksen rakentamisessa ydin kulmakivi.”

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys. Lähde: A-studio 4.2.2013

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys. Lähde: A-studio 4.2.2013

03:11 – Kuva > Logot: Pohjola, A-vakuutus, Ilmarinen
03:27 – Kuva > Tunteet vs faktat
03:30 – Kuva > Hylätyt 27 %

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Vakuutuslääkärit muistuttavat, että vakuutusyhtiöt hyväksyvät selvästi suurimman osan hakemuksista. Ilmariseen tulevista työkyvyttömyyseläkehakemuksista hyväksytään 73 prosenttia.

Vakuutusongelmaisia kiinnostavat kuitenkin ne tapaukset, joissa vakuutuslääkäri jyrää monienkin hoitavien lääkäreiden yhteisen näkemyksen.

Miksi näitä vakuutuspäätöksiä tehdään vakuutusyhtiöissä pelkästään papereiden perusteella?”

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”Juuri tämän objektiivisuuden tavoitteen vuoksi.”

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Katsotteko siis, että vakuutuslääkäri on objektiivisempi kuin hoitava lääkäri?”

04:00
Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”Kyllä vakuutuslääkäri on ilman muuta vapaa tästä tunnesiteestä siihen toiseen henkilöön eli potilaaseen. Potilaan hoitamisessa tunneside on arvokas apu ja lisäside. Se on tärkeä asia. Mutta silloin kun tehdään päätöksiä, päätöksiä korvausoikeudesta, niin silloin tällaisten asioiden ei pitäisi saada vaikuttaa, vaan tosiasiat ja faktat.”

04:20 – Kuva Bisnes vs. potilas

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Hannu Kukkosen käsitys hylkäysten syistä on toinen. Hänen mukaansa niiden takana jyllää raha.”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Ensinnäkin ne ovat täysin perustelemattomia. Toisekseen ne ovat täysin ristiriidassa asiassa esitetyn näytön kanssa. Ei siellä ole enää olemassa muita vaihtoehtoja kuin se, että vakuutusyhtiön rahaa säästetään.”

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”Ei vakuutusyhtiön lääkäreihin kohdisteta taloudellisia paineita. On ihan välttämätöntä, että meidän toiminta voi tapahtua lääketieteellisten kriteereiden pohjalta.”

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Vakuutuslääkäreitä on Suomessa kolmisen sataa (noin 300). Joista valtaosa osa-aikaisia. Vakuutusongelmaisten liitto kuvaa vakuutuslääkärit tiiviiksi, samanmielisten verkostoksi.”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Olennaista on se, että nämä vakuutuslääkärit ovat kaikissa niissä avainasemissa, joita potilas joutuu käyttämään oman prosessinsa aikana. He ovat mukana tekemässä alkuvaiheen päätöksentekoa. He ovat valitusasteissa mukana. He ovat kaikkialla. Monessa hoitopaikassa johtavana ylilääkärinä.”

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Ovatko vakuutuslääkärit puolueettomia ja riippumattomia?

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”Se on meidän kyllä pyhä tavoite.”

05:29 – Kuva > Kytkökset esiin

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Hannu Kukkonen katsoo, että jo vakuutuslääkäreiden koulutus ja valvonta vakuutusyhtiöiden sisällä; vie heidän riippumattomuutensa. Vakuutusongelmaisten liitto vaatiikin avointa tietoa vakuutuslääkäreiden sidonnaisuuksista.”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Meidän näkemyksen mukaan potilaalla on oikeus tietää, kun hän hakeutuu esimerkiksi yksityiselle vastaanotolle, että onko se lääkäri, keneltä hän menee lausuntoa hakemaan, myös vakuutusyhtiön palveluksessa.”

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Vakuutuslääkäreiden mukaan vakuutusyhtiöiden nykyiset jääviyssäännöt toimivat hyvin.”

05:58
Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”Lääkärit eivät voi ratkaista oman potilaansa tapauksia missään tapauksessa. Heidän tulee jäävätä itsensä myöskin, jos he ovat esimiessuhteessa lääkäriin, joka on hoitanut potilasta, niin he myös jääväävät itsensä. Tai jos he ovat jossain muussa tilanteessa olleet käsittelemässä henkilönä.”

06:20
Tuomas Hyytinen, Yle:
”Pitäisikö vakuutusyhtiöiden julkistaa näitten vakuutuslääkäreiden sidonnaisuudet?”

Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri, kokoomus
”Tätä juuri pohtii se työryhmä nyt. Etten ota nyt tässä vaiheessa kantaa siihen. Heidän riippumattomuutensa on sitten tietenkin aina sen varassa, mitä ne eläkeyhtiöt ja vakuutusyhtiöt sitten tarkistaa.

06:37
Meillä sosiaali- ja terveysministeriöhän nimittää muutoksenhakuelimen lääkärit ja jäsenet. Meillä tarkistetaan kaikki sidonnaisuudet.”

06:52 – Kuva > Nimet julki

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Vakuutusongelmaisten liitto on kerännyt vakuutuslääkäreiden nimiä eri lähteistä. Ja julkaissut niitä nettisivuillaan. Liitto on tehnyt myös lakisääteisiä tapaturmavakuutuksia tarjoaville suomalaisille vakuutusyhtiöille kyselyn, ketä niiden lääkärit ovat?”

Hannu Kukkonen, Vakuutusongelmaisten liitto ry, puheenjohtaja
”Suurin osa yhtiöistä ei edes vastannut meidän esittämiin kysymyksiin. Meidän esittämiin kysymyksiin. Muun muassa Suomen suurin yhtiö ilmoitti, että tuota asia ei kuulu meille millään tavalla.”

07:16 – Kuva > Helsingin hallinto-oikeuden päätös > VOL vs. Valtiokonttori
07:20 – Kuva > Helsingin hallinto-oikeuden päätös > VOL vs, LähiTapiola
Kamera näyttää tekstiä – ”Vakuutusyhtiön on katsottava käyttävän julkista valtaa tehdessään päätöksiä lakisääteisiä vakuutuksia koskevissa asioissa.”

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Viidestätoista (15) vakuuttajasta viisi (5) ilmoitti, etteivät ne kerro vakuutuslääkäreidensä nimiä ja pätevyyksiä. Vakuutusongelmaisten liitto valitti yhtiöiden ratkaisuista Helsingin hallinto-oikeuteen. Oikeus katsoo viime lokakuussa tekemässään ratkaisussa, että lakisääteisistä vakuutuksista päätöksiä tekevien lääkäreiden nimet ovat julkista tietoa.

Vakuuttajista Valtiokonttori tyytyi ratkaisuun.

Pohjola, A-vakuutus, Turva ja Tapiola ovat valittaneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen.”

07:38 – Kuva > Korkeimmalle hallinto-oikeudelle > LähiTapiolan valitus
07:48 – Kuva > Korkeimmalle hallinto-oikeudelle > Turvan valitus
Kamera näyttää tekstiä – ”Turva ei ole viranomainen ja se käyttää julkistaa valtaa vain siltä osin kuin se hoitaa julkisia tehtäviä. Tietojen luovuttaminen yleisölle Turvan kulloinkin yksityisoikeudellisista työsuhteista tai toimeksiantosuhteista ei kuulu julkisen tehtävän hoitamiseen. Eikä näin ollen kuulu julkisuuslain soveltamisen piiriin. Viimeksi mainitut tiedot ovat lisäksi liikesalaisuuksiksi luettavia ja ovat sen johdosta salassa pidettäviä.”

07:40
Ari Kaukiainen, lääketieteellinen johtaja, LähiTapiola:
”Vakuutusyhtiö ottaa vastuun siitä, että vakuutuslääkärit on riittävän päteviä ja koulutettuja, jolloinka se niin ku tietyn henkilön nimi ei oo siinä, mun mielestä, se keskeinen asia.”

Ari Kaukiainen, lääketieteellinen johtaja, LähiTapiola. Lähde: A-studio 4.2.2013

Ari Kaukiainen, lääketieteellinen johtaja, LähiTapiola. Lähde: A-studio 4.2.2013

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”Tällä hetkellä yksittäinen etuuden hakija, korvauksen hakija, eläkkeen hakija saa tietää oman ratkaisuunsa osallistuneiden lääkäreiden nimet.”

08:11 – Kuva > VOL vakuutuslääkärilistasta
Kamera näyttää listaan värikynällä merkittyjä tekstejä –  vahvennetusti ponnahtaa tämä kohta esiin:

”Vakuutuslääkäreillä on kieroutunut käsitys oikeasta ja väärästä. Jos vakuutuslääkärilistan julkaisu saa heidät tuntemaan olonsa edes hitusen onnettomaksi, niin tuo tieto tuo suurta tyydytystä heidän uhreille.”

”Suurikin puu natisee ja paukkuu ennen kaatumista, tämä pahuuden akseli pitää jo kovaa ryskettä.”

– Kun siirrytään ihmislääketieteestä ”vakuutuslääketieteeseen” –

08:08
Tuomas Hyytinen, Yle:
”Vakuutuslääkärit huomauttavat, että Vakuutusongelmaisten liitto on kehottanut; mustamaalaavalla tyylillä, boikotoimaan nettisivuillaan julkaisemiaan vakuutuslääkäreitä.”

Seppo Kettunen, vakuutusylilääkäri Ilmarinen, puheenjohtaja Vakuutuslääkäreiden yhdistys:
”Toisaalta ymmärrän kyllä myös näitä yhtiöitä, jotka eivät halua antaa nimiä julkisuuteen. Taustalla on heidän huoli siitä, että he voivat säilyttää osaavat, taitavat kliinikot omassa palveluksessaan.”

Tuomas Hyytinen, Yle:
”Julkisuuslain asiantuntija pitää hallinto – oikeuden ratkaisua oikeana. Vakuutuslääkäreiden nimet ovat julkista tietoa, koska he käyttävät julkista valtaa.”

08:42
Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto, hallinto-oikeuden professori:
”Ainoa kiistanalainen voi olla kysymys siitä, että voidaanko kaikki nimet laittaa verkkoon. Mutta muuten tämä oikeus saada asiantuntijalääkärien nimi on kyllä aika lailla selvä juttu. Koska ne ovat julkisia tietoja.

Tästä käytetään ihmisiin kohdistuvaa aika merkittävää päätöksentekovaltaa. Kyllä silloin on ihan kohtuullista tietää, kuka sitä valtaa käyttää? En tiedä, miksi tämmöinen salamyhkäisyys nyt erityisesti tässä tapauksessa olis tarpeen?”

Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto, hallinto-oikeuden professori. Lähde: A-studio 4.2.2013

Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto, hallinto-oikeuden professori. Lähde: A-studio 4.2.2013

Loppuu aikajana 09:11
Toimittaja Tuomas Hyytinen, Yle

* * * * *

Oikeusturvan ajankuvan artikkeleita aiheesta:

– Perustuslakirikollisuus-
– Vakuutuslääkäreiden määrästä ja sidonnaisuuksista –
– Avoin vakuutuslääketiede –
– Tapaturmaeläkkeellä olevien määrästä –
– Ratkaisu epäkohtiin –

* * * *

Kolme avainkysymystä jatkon suhteen lienevät nämä:

1. Tarvitseeko Suomessa noudattaa perustuslakia?
2. Onko eduskunnalla, lakisääteisissä vakuutuksissa, todellista lainsäädäntövaltaa?
3. Tunnustetaanko mitään tiedossa olevista epäkohdista virallisesti?

Mainokset

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2.0

Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Millaisessa Suomessa tuolloin elämme jää kaikkien tuolloin eloisasti elävien koettavaksi. Tässä blogissani pyrin valottamaan lähihistoriamme mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta valaistuina. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään Suomi 2.0 - versioon on mahdollista päästä myös käytännön elämässä. Nyt ja heti. Kansanvaltahan ei voi toimia jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Muuten armottomien apparatsikkien Albania uhkaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, ay-liike, kansalaisjärjestöt, keskusliitot, korporatismi, Perustuslaki, politiikka, potilasjärjestöt, Suomen ihmisoikeustilanne, talouselämä, vaalirahoitus, vakuutuslääkäri, vakuutusoikeus, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Uutislukitus 1

  1. Leino Kimmo sanoo:

    Eduskunnalla EI ENÄÄ ole valtaa edes Suomen asuntovarallisuuden suuruiseen omaisuuteen, joka lailla 444/2012 ja sen rinnakkaislaeilla ( vakuutusyhtiöiden hallinnoimat vakuutusrahastot ) siirrettiin ”vakuutusyhtiöiden omavalvontaan”; näin siis samalla; kun PK-yrittäjiltä Eduskunta VARASTI jopa 1,6 miljardia euroa ”vakuutusyhtiöille” ( PK-yritykset ovat 20 vuotta maksaneet tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä LAITTOMAN SUURTA ”tasoitusvastuurahaa”, joka vuodenvaihteeseen asti OLI ”vakuutusyhtiön” KORVAMERKITTYÄ VELKAA vakuutuksenottajille ) TUO VELKA siis Eduskunnan siunauksella ”katosi” yhdessä yössä ! Asiasta voi lukea (Iltalehti huhtikuu 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus” sekä Iltalehti 20.2. 2013 Miljoonien rahavirrat puolueille; jossa Jorma Heikkinen suoraan sanoo:”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan”; siis vuosikymmenien LAHJONNAN seurauksena Eduskunta ”lahjoitti” ”vakuutusyhtiöille” 1,6 MILJARDIA PK-yrittäjien ja vakuutuksensaajien varoja !

    Julkisuudessa varoja on luvattu palauttaa ”prosenttiosuutena”; joka tarkoittaa, että LEIJONANOSAN ”palautuksista” saa vakuutusyhtiöiden OMISTAMAT SUURYRITYKSET; jotka EIVÄT ole ylimaksuja maksaneet ”yksilöllisten sopimusten” takia !

    Varkaat siis palauttavat varastetusta omaisuudesta noin 10 % ja 90 % menee suryrityksille; joiden osakkeita ”vakuutusyhtiöt” omistavat !

    Miksiköhän pienyrittäjänä en luota ”vakuutusyhtiöihin” ?

    ”Vakuutusyhtiöt” Suomessa saavat pikavauhtia sellaista ”lainsäädäntöä” kuin ikinä haluavat; mm- takuupalkkalaki tuli VAIN pelastusalalle; koska se sästää ”vakuutusyhtiöiden” varoja ; perustuslain tasapuolisuus hiiteen; kun ”vakuutusyhtiöt” ”tarvitsevat” !

    Tuon voi vielä sulattaa; mutta 1,6 MILJARDIN VARKAUTTA EI !

    Tykkää

  2. 1baltic1bullet sanoo:

    Erinomaista luettavaa! Suosittelen!

    Tykkää

  3. 1baltic1bullet sanoo:

    Reblogged this on 1baltic1bullet's Blog and commented:
    Tällaista se on.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s