Perustuslain ”uudistaminen” ja uusien kansanedustajien kannat HE 60/2010 suhteen?

Toivottavasti lainmukaista julkisen palvelun tehtävää hoitavassa Yleisradiossa saadaan tehdä selvitys uuden eduskunnan kansanedustajien kannoista; ennen perustuslain HE 60/2010 toista käsittelyä.

Tätä artikkelia saa levittää ja linkittää vapaasti. Jotta asiaa ei saada meiltä tavan kansalaisilta kokonaan piiloon. Lupaan kantaa tästä kaikesta täyden poliittisen vastuun.

– Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana –


Aiheesta kiinnostuneita suosittelen lukemaan Hyviä uutisia numero 7:n, joka käsittelee perustuslain “uudistamiseen” HE 60/2010 liittyvän maanpetosulottuvuuden.

Hyviä uutisia numero 7 – HE 60/2010 toimivalta
Lähetetty helmikuu 7, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 – Suomi 2.0

Artikkelista löytyy myös Yleisradion virallinen; helmikuun alun, luonnehdinta perustuslain vaikuttavuuksiin.

Uuteen eduskuntaan tarvitaan ainakin 67 sellaista kansan edustajaa, jotka ovat tässä perustuslain toisessa äänestyksessä paikalla istuntosalissa ja äänestävät EI.

Eduskunnan puhemiehenä toimiva kokoomuksen Ben Zyskowicz jätti uuden eduskunnan avajaispuheessaan mainitsematta perustuslain muutoksen vaikuttavuudet meihin katu- ja ruohonjuuritason kansalaisiin.

Sen verran vuodesta 1979 kansanedustajana toimineen ja juristitaustan omaavan Zyskowiczin Benin omatunto nähtävästi vielä kolkutteli, että perustuslakiasia tuli mainittua puheessa. Sutkina ja lainsäädäntökuviot erinomaisesti tuntevana hän kuitenkin tietää, että tämän jälkeen perustuslakia ei todellakaan tarvitse muutella, kun kansallisvaltiomme nimeltä Suomi lakkaa pikku hiljaa olemasta.

– Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana –

Helpolla ei ottane selvää Benistä; vetikö hän meitä kaikkia tällä puheellaan nenistä?

Alla olevan vastauksen sain eduskunnasta, kun tiedustelin perustuslain ”uudistamisen” HE 60/2010 eli toisen ja ratkaisevan eduskuntaäänestyksen ajankohtaa.

– – – – – – – – – – – – – – – – – –

Palautteenne eduskuntaan

Friday, 6 May, 2011 1:01
From: ”Palaute” <palaute @ eduskunta.fi>
To: ”Petri Salo” <petri_salo_2000 @ yahoo.com>

Hei,

Siitä asiasta milloin HE 60/2010 äänestetään ei vielä ole tarkempaa tietoa.

Teidän kannattaa ottaa yhteyttä uudelleen toukokuun  loppupuolella tai seurata eduskunnan päiväjärjestyksiä nettisivuiltamme www.eduskunta.fi


Ystävällisin terveisin

Aila Varis
tiedotussihteeri

Mainokset

Tietoja Suomi 2017 - Suomi 2025?

Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta. Tässä pienen ihmisen näkökulmasta kirjoitetussa blogissani; pyrin myös vuoden 2017 jälkeen valottamaan lähihistoriamme ja nykyhetken mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta yhteiskunnallista tilannekuvaa esiin pukaten. Ja väliin pieneltäkin vaikuttavia tapahtumia isoon kuvaan lukiten. Jos haluamme todellisia parannuksia tähän Suomeen; jossa nyt elämme, niin jottain tarttis varmaankin tehrä? Mieluiten yhdessä toimien. Yli ikä - ja varallisuusrajojen. Tuleva aika, Suomi vuonna 2025; jää vielä hämärän peittoon. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään otteeseen itse kunkin tosielämässä; päästään kiinni jo huomenna. Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien voimme olla, huomata ja vaikuttaa enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Muuten taitaa käydä niin, että Albaniakin hurauttaa entistä kovemmalla vauhdilla Suomen ohi. Joten toivottavasti nuoremman polven päättäjämme ovat nyt tosielämän tapahtumista ja sisäisistä apparatsikeista paremmin kärryillä. Vastakkain ovat jatkossakin virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus. Sekä se, että kuinka isoksi päättäjämme uskaltavat antaa tuon eron kasvaa.
Kategoria(t): "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, apparaatti, apparatismi, apparatsikki, EU, eurokupla, finanssikusetus, korruptio, maan tapa, mediasensuuri, Perustuslaki, yhteiskunta ja sidonnaisuudet Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.