Luopuiko Suomi koskaan markasta? Virallisesti.

Kokoomuksen isänmaallisen siiven edustajan Jorma Jaakkolan Suomen 1990-luvun EU-ajankuvaan pureutuvat reportaasit ovat nyt erittäin ajankohtaisia. Varsinkin ”Miten Suomi luopui markasta?” - tapahtumat on hyvä tuoda avoimesti kaikkien länsimaisesta demokratiasta ja kansan vallan tilasta kiinnostuneiden tietoon.

Miten ovat vastaavat tilanteet isoissa asioissa vuonna 2011?

Voivatko hallitus ja johtavat virkamiehet edelleen vetää koko eduskuntaa ja siten Suomen koko kansaa höplästä? Ensin pieni uutiskooste viime viikolta ja sitten linkkaukset 1900-luvun tapahtumiin.

- Klikkaamalla kuvakoostetta hiirelläsi saat sen ruudullesi terävämpänä -

Miten paljon jää huomaamatta aitoja virheitä tai tarkoituksella tehtyjä erheitä?

Tietokirjailija Kauko Parkkisen jo 1980-luvulla esittelemä kotimainen Pumppu ja Pamppu – menetelmä tuntuu olevan edelleen voimissaan. Nyt hiljalleen laajentuneena myös EU:n tasolle.

Klikkaa kuvaa hiirelläsi, niin saat sen terävämpänä ruudullesi. Lähde: http://www.promerit.net

Mielestäni on tärkeää saada jossain vaiheessa julkisuuteen myös asianomaisten omat versiot, jolloin kokonaiskuva saadaan paremmin kaikkien tietoon. Onko Suomen markka edelleen Suomen virallinen valuutta?

Tämä juttu vahvistaa ainakin omaa käsitystäni siitä, että Euroopan unionin jatko voi perustua vain täydelle avoimuudelle. Niin asiakirjojen kuin erilaisten neuvon pitojen suhteen. Nykytekniikan turvin kaikki on mahdollista. Myös muutokset huonompaan suuntaan. Niin kuin eurokuplan loputtomassa pumppauksessa ja kreikkalaisten lisääntyneessä pamputuksessa on jo nähty.

Toivottavasti henkinen vallankumous laajenee koskettamaan myös muidenkin Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaisia. Siihen taas tarvitaan jatkuvasti lisää kielitaitoisia suomalaisia, jotka välittävät suoraa tietoa Suomesta myös Eurooppaan päin. Kaikilla nykytekniikan mahdollistamilla tavoilla.

Vuosikymmenten ajan vahvistuneiden henkilösuhteidensa kautta valtapuolueiden edustajat ja virkamiehet sekä valtamedia jakavat tietysti omankaltaista tietoa Suomesta ja suomalaisista. Niin kuin viime eduskuntavaalien jälkeen nähtiin. Perussuomalaisistakin tehtiin villi-ihmisiä.

Joten joukkoistaminen eli yleisöosallisuus (englanniksi crowdsourcing) tarjoaa mahdollisuuksia myös yli valtiollisten rajojen tietää yhteisistä asioistamme tarkemmin. Tyyliin EuroLeaks, EuLeaks, EvmLeaks, ErvvLeaks.

Lue mielenkiintoinen ajankuvakatsaus ”Miten Suomi luopui markasta?” osoitteessa:

UM:n SALAINEN PÖYTÄKIRJA 16/93
Tämä kirjoitus kertoo suomalaisesta päätöksenteosta, joka ei kestä päivänvaloa.

- Kaikki artikkelin linkit toiminnassa artikkelin kirjoitusvaiheessa -

- – – – – – – – – – -
– – – – – – – – – – -

Sitten muutamat avoimet ajatuksen poikaset tahikka tyttöset:
(lainaukset ko. artikkelien ydinkohdista)

Kansanedustajat saivat kuulla olevansa kumileimasimia euron kriisissä
Euron kriisi Kommentit (17) 23.9.2011 22:47
Talouselämä

Nyberg paljasti, että Suomen kanta on asiallisesti lyöty lukkoon jo virkamiestyön aikana.

Nyberg on aiemmin yrittänyt patistella eduskuntaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja näyttämään kaapin paikan hallitukselle ja muille euromaille. Vaikka Nybergin neuvoja ei ole kuunneltu, hän ei ole lannistunut, vaan vaatii entistä pontevammin eduskuntaa määrittämään etukäteen rajoitteet apupaketeille.

Eduskuntaan ”kriisityöryhmä”

Nyberg sivalsi, että rahoitusmarkkinoita koskevista päätöksistä valtaosa viime vuosina on käytännössä tapahtunut ilman merkittävää eduskunnan myötävaikutusta ennakkoon.

Hän ehdotti, että eduskunta perustaisi erillisen, mahdollisesti tilapäisen elimen seuraamaan kriisiä eduskunnan puolesta.

”Kriisityöryhmän” ainoana tehtävänä olisi seurata tilapäisen vakausrahaston ERVV:n ja pysyvän vakausrahaston EVM:n toimintaa sekä EU:n eri elinten kriisivalmisteluja ja toimeenpanoa.

Aiheesta aiemmin
Huippuasiantuntija katuu tukeaan Kreikan-lainoille: ”Olin liian sinisilmäinen”
23.9.2011 22.16

- – – – – – – – – – – – – – – – – – – -
– – – – – – – – – – – – – – – – – – — -

Kohti jälkidemokraattista EU:ta?
Kimmo Jylhämö
Voima 8/2011


”Ei ole mitään merkitystä, mitä kansa äänestää. Mitään ei voi muuttaa talouspolitiikassa.”

Tämän sanominen ei taaskaan ole mitään toimittajan liioittelua, väittää Phillips.

”Esimerkiksi Portugalille annetaan määräys, että poliittisten puolueiden on päästävä yhteisymmärrykseen leikkauslistoista. Äänestäjille on tehtävä selväksi, ettei talouspolitiikalle voida tehdä mitään.

Tietenkin äänestäjät saavat päättää vaikkapa homo-oikeuksista ja abortista, koska niillä ei ole taloudellista merkitystä.”

EU:n veropolitiikkaa ohjataan paljolti pimein lyhdyin

Eurostoliitto – Ei kiitos
Kimmo Jylhämö
Voima 8/2011


Suurin osa journalisteista keskittyy vain oman kohdemaansa asioihin, eikä kukaan juurikaan mene kokonaisuutta läpi.

”Esimerkiksi voi ottaa finanssivaatimukset. Minä otin työkseni sen, että menin läpi kaikkia jäsenmaita koskevat finanssivaatimukset, tämänhän pitäisi olla jokaisen kunnon journalistin tehtävä.

Avainsuosituksia läpi lukiessa aloin hahmottaa toistuvan kuvion, ideologisen suunnitelman kaiken taustalla. Mutta ei meillä toimittajilla ole useinkaan aikaa tehdä tuota perustehtävää.”

”Keskittykää demokratiaan! Menkää syvemmälle siinä, mitä oikeasti tapahtuu, eikä siihen, mitä sanotaan tapahtuvan.”

About Suomi 2017 - Suomi 2.0

Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Millaisessa Suomessa tuolloin elämme jää kaikkien tuolloin eloisasti elävien koettavaksi. Tässä blogissani pyrin valottamaan lähihistoriamme mustia aukkoja. Ruohonjuuritasolta valaistuina. Toivottavasti entistä elämänmyönteisempään Suomi 2.0 - versioon on mahdollista päästä myös käytännön elämässä. Nyt ja heti. Kansanvaltahan ei voi toimia jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Muuten armottomien apparatsikkien Albania uhkaa.
This entry was posted in "sutki sisko" ja "hyvä veli"-järjestelmät, EU, eurokupla, finanssikusetus, mediasensuuri, Perustuslaki and tagged , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s